MUISTIO VII



Aluksi hieman kertausta.


Olemme päässeet muistioissa seitsemänteen osaan, joten on aika hieman kerrata asioita. Kertaus on opintojen äiti, sanotaan, vaikka en koskaan ole ymmärtänytkään kyseistä sanontaa. Se on vähän samanlainen mielestäni kuin Elviksen äänestä sanottu kommentti loistavassa Suosikki-lehden sarjakuvassa Nyrok City jostain 80-luvulta: "Ääni on kuin jalopeuran mutta kädet ovat äitini jalat!". No, joka tapauksessa, kuten Arten ja Pursahkin usein korostavat, kertaus ei ole vain hyväksyttävää, vaan se on välttämätöntä. 

Mitä oikea anteeksianto sitten on? Edistyksellinen anteeksianto? Kvanttianteeksianto? Pursah käyttää jälkimmäistä kirjassa Kuolematon Todellisuutesi. Minusta se on hyvä nimitys kuvaamaan oikeaa anteeksiantoa, koska oikean anteeksiannon tuloksena aika luhistuu ajan sisässä (eli se mitä Kurssissa tarkoitetaan ihmeillä), eli se tekee tekemättömäksi sitä mikä näytti olevan olemassa. Kun egoa tehdään tekemättömäksi, mihin IOK:ssa ja Artenin ja Pursahin lausumissa viitataan jatkuvasti - ja joka on koko Ihmeiden Oppikurssin päämäärä - kvanttianteeksianto leikkaa ajan läpi ja hävittää siitä osia, kokonaisia ajanjaksoja ja jopa kokonaisia ajan ulottuvuuksia (ja tämä on Pyhän Hengen työtä) - syyllisyyttä joka on kollektiivinen alitajunta - ja aikaa joka on osa egoa; egon ulkopuolella on todellisuus, jota egon tekemä harhaluomus - joka metafyysinen maailmankaikkeus on ja joka on niin valtava että se on ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella - ei voi, eikä kosketa millään tavalla, koska todellisuus joka on Ykseys, Yksi, aluton ja loputon ja ikuinen Henki - Jumala - ja joka on täydellinen ja joka ei voi millään tavalla muuttua, on ainoa todellisuus, joka on olemassa. Tämä tarkoittaa että maailmankaikkeus ja kaikki mitä siinä näemme ja aistimme - kehot, yksilöt, omat ajatuksemme, ovat kaikki jotain sellaista mitä ei ole olemassa. Meillä kuitenkin ON kokemus, että olemme lineaarisessa ajassa ja että meillä on kehot joita asuttaa jokin mitä kutsumme itseksemme. Me tunnemme sen itseksemme, omaksi persoonaksemme, mutta se kaikki on vain harhakuvaa; todellisuudessa me olemme yksi mieli - jonka yksi osa on näennäisesti unessa ja kutoo harhaluomuksia - eli se osa joka kuvitteli erottaneensa itsensä Jumalasta - tätä tapahtumaa kutsutaan IOK:ssa perisynniksi - eli ego - ja yhdessä mielessä yhtä jokaisen mielen näennäisesti erillisen osan kanssa, yhtä hengen kanssa ja yhtä Jumalan kanssa. Tämän me kaikki olemme unohtaneet, kun ykseydessä näytti ilmaantuvan ajatus Jumalasta eroamisesta. Tämä ajatus oli Jumalan Pojan ajatus, jota Hän ei jakanut Isänsä kanssa, ja koska sitä ei jaettu se ei ollut totta. Täydellisyydessä ei voi olla mitään mitä ei jaeta, koska silloin olisi jotain joka on erillistä jostain. (Totuudessa antaminen ja saaminen on yksi ja sama asia; totuudessa antaja ja saaja on yksi ja sama. OT H 108)

Jumalan ja Jumalan Pojan todelliset ajatukset ovat tosia koska ne ovat yhteisiä ja siten täydellisiä Totuudessa. Ne ovat Jumalan laki, ja ainoa laki joka on olemassa. (Työkirja on hyvä esimerkki tästä Laista. Sen jokainen opetus on osa Jumalan Lakia. Sen jokainen opetus on ajatus jonka Jumala on jakanut meidän todellisen Itsemme kanssa.)

Kuitenkin tästä yhdestä epätodellisesta ajatuksesta että voisimme erottaa itsemme Jumalasta, näytti syntyvän jotain seurauksia. Ensimmäinen siitä oli mielen ensimmäinen jakautuminen eli osittuminen ja näin syntyi tietoisuus - tietoisuus, joka saattoi olla tietoinen jostain muusta. Tämän jälkeen tapahtui lisää osittumisia ja jokaisen osittumisen jälkeen mieli unohti edellisen olotilansa vajotessaan yhä syvemmälle unohduksen uneen, ja lopulta lopputuloksena oli alkuräjähdys joka synnytti maailmankaikkeuden niin kuin sen tunnemme, ajan ja ajan ulottuvuudet - menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden, planeetat ja rinnakkaisuniversumit ja myös niissä olevat kaikki kehot. Kaikesta tästä tuossa osittuneessa tietoisuudessa syntyi valtava syyllisyys ja pelko siitä mitä se kuvitteli tehneensä: erottanut itsensä Luojastaan. Tämä valtava psykologinen syyllisyys täytyi siirtää jonnekin; sillä täytyi löytää paikka. Syyllisyys kiellettiin ja siitä tuli alitajuista ja se projisoitiin ulkopuolelle itseä. Tämä aiheutti mielessä loputonta jakautumista näennäisesti erillisiksi mieliksi jotka sitten asuttivat erilaisia kehoja. Tätä näennäisesti erillisten mielten tasoa Kurssi kutsuu Poikakunnaksi - jokainen näennäisesti erillinen saman mielen osa on osa Poikakuntaa, joka on Jumalan Poika, mutta tämä mielen sirpaloituminen ja jakaantuminen näyttää meille täällä todelliselta. Tämä on se meidän "todellisuus" jossa me nyt näytämme olevan. Sitä ei ole koskaan tapahtunut, vaikka se meille näyttää hyvinkin todelliselta, mutta kun katsomme asiaa kvanttitasolla, sekin asia muuttuu joksikin muuksi: tiedetään alkeishiukkasista, että jo pelkkä kohteen havaitseminen saa sen muuttumaan hiukkastasolla. Eli jos katsomme satojen miljoonien valovuosien päässä olevaa tähteä, se muuttuu alkeishiukkastasolla. Tämä on tietenkin selvää, koska kaikki näennäisesti olemassa oleva, niin kehot, planeetat, galaksit jne. ovat kaikki vain mielessä olevaa erillisyyden ajatusta. Meidän ulkopuolella ei ole mitään. Maailmaa ei ole olemassa. Ketään muuta ei ole missään kuin sinä itse, ja jokainen joka sinua tulee vastaan ON sinä itse. Eli sen minkä teet toiselle, teet aina itsellesi. Se mitä teet fyysisesti, sillä ei ole mitään merkitystä, vaan sillä mitä ajattelet toisesta ja toisista, koska vain mieli on olemassa. Ja se miten näet toiset, on aina sitä mitä alitajuisesti uskot itsestäsi, koska niin mieli toimii, koska mieli tietää että on vain yksi mieli. Tietenkin se mitä teet fyysisesti kuvastaa sitä mitä ajattelet. Se miten näet muut, määrittää sen mitä uskot itsestäsi, eli jos näet syyllisyyttä ja syntiä, pidät itseäsi automaattisesti syyllisenä ja syntisenä alitajuisella tasolla koska niin mieli toimii; kun tuomitset, tuomitsen aina vain itseäsi - ja tämä kierre pitää syyllisyyden ja egon "elossa".

Miten sitten pääsemme pois täältä unohduksen unesta johon olemme itsemme tuoneet? Ainoa tie on oppia tuntemaan totuus sellaisena kuin se on, ja tuntemaan itsemme sellaisena kuin todellisuudessa olemme. Toisin sanoen meidän tulee muistaa Alkulähteemme. Kuulostaa helpolta. Ja sitähän se ei tietenkään ole. Ego on ihmismielen käsityskyvyn yläpuolella oleva valtava metafyysinen itseohjautuva järjestelmä (tekoälyyn perustuva koko maailman kattava tietokoneverkko voisi olla sille hyvä vertauskuva), eikä siitä pakeneminen ole helppoa. Mutta se on mahdollista. Maaplaneetalla Jeesus oli ensimmäinen ihminen joka sen teki, käyttämällä juuri kvanttianteeksiantoa. Kristillisessä perinteessä Jeesuksen anteeksianto kääntyi päälaelleen, muuntuen lopulta siksi mitä nykyään käsitämme anteeksiannolla. Tässä anteeksiannossa synti tai syyllisyys nähdään todellisena, jonain jota on tehty, sitten se tuomitaan ja "annetaan anteeksi". Tämä vain tekee syyllisyydestä todellista ja sen tuomitseminen pitää vain alitajuisen syyllisyyden jälleen "elossa". Tästä kristillisestä anteeksiannosta Jeesus olisi pessyt kätensä ja jopa jalkansa. Jeesus opetti oikeaa anteeksiantoa, sitä että syntiä ei nähty tehdyksi, sitä ettei kukaan ollut syyllinen mihinkään ja että jokainen oli täysin puhdas ja viaton. Tätä tarkoitti esimerkiksi, "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi". Tai "Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Tai, "älkää tuomitko jotta teitä ei tuomittaisi". 

Ihmeiden Oppikurssissa se joka oli Jeesus eli nykyisin Artenin ja Pursahin kutsumana J, sanoo: 


Tällaiset ovat esimerkkejä Uuden testamentin nurinkurisesta ajattelusta, vaikka sen evankeliumi todellisuudessa onkin puhtaasti rakkauden sanomaa. Jos Apostolit eivät olisi tunteneet syyllisyyttä, he eivät olisi koskaan voineet väittää minun sanoneen: "En ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." Se on selvästikin kaiken sen vastakohta, mitä minä opetin. He eivät myöskään olisi voineet kuvailla minun reaktioitani Juudasta kohtaan siten kuin he tekivät, jos he olisivat todella ymmärtäneet minua. Minä en olisi voinut sanoa: "Suunantamisellako sinä Ihmisen Pojan kavallat?", ellen olisi uskonut kavaltamiseen. Koko ristiinnaulitsemisen sanoma oli yksinkertaisuudessaan se, että minä en siihen uskonut. "Rangaistus", jolla minun sanottiin uhanneen Juudasta, oli samanlainen erehdys. Juudas oli veljeni ja Jumalan Poika, yhtä paljon osa Poikakuntaa kuin minä itsekin. Oliko todennäköistä, että minä halusin tuomita hänet, kun olin valmis osoittamaan, että syylliseksi tuomitseminen on mahdotonta? Kun luet Apostolien opetuksia, muista, että itse sanoin heille, että oli paljon sellaista, minkä he ymmärtäisivät vasta myöhemmin, koska he eivät vielä silloin olleet täysin valmiita seuraamaan minua. [T 6 I 15-16]


Jeesus ei nähnyt syyllisyyttä edes niissä, jotka löivät hänet ristille vaan pyysi heille anteeksiantoa. Miksi hän siis pyysi anteeksiantoa jos hän näki ettei kukaan ole syyllinen, eikä mitään ole tehty ja että nekin jotka häntä rääkkäsivät olivat täysin viattomia? Tämä on juuri ydinkysymys, josta jälleen päästään kvanttianteeksiantoon. Jeesus pyysi heille anteeksiantoa siitä, mitä he eivät ole tehneet ja näin hän kertoi sille mielelle joka on yksi, että he eivät olleet syyllisiä, joten hänkään ei ollut syyllinen. Nämä ajatukset oikaisivat sitä mieltä jossa pimeys näennäisesti vallitsee alitajuisena syyllisyytenä. Kun Kurssissa puhutaan pimeydestä tai maailman pimeydestä tarkoitetaan juuri tätä mielessä olevaa syyllisyyttä ja mielen uskoa siihen ja mielen uskoa syntiin. (Meidän kristillinen synti-ajattelu on vääristynyttä keskittyen pääasiassa vain ulkoisiin ilmenemismuotoihin tehden syntiä milloin mistäkin fyysisestä, eikä tämä ole sitä mistä Kurssi puhuu; Kurssissa synti edustaa egon tapaa nähdä toiset ihmiset ja olennot erillisinä eikä yhtenä mitä he todellisuudessa ovat.) Nämä Jeesuksen ajatukset vapauttivat syyllisyyttä ja tekivät sitä tekemättömäksi. Jeesus ei tehnyt sitä lisää näkemällä sen mitä tehtiin, totena tai uskomalla siihen. Tämä on se Jumalan antama pelastussuunnitelma, joka syntyi jo samalla hetkellä kuin ensimmäinen osittuminen oli tapahtunut, ja se oikaisi kaiken näennäisen ja on jo toteutunut. Silti meillä on edelleen tämä kokemus erillisyydestä. 

Miten sen sitten saamme loppumaan? Tämän erillisyyden, jotta voimme palata takaisin Kotiin? Tekemällä niin kuin Jeesus. Hän ymmärsi, että jos on olemassa vain yksi, ja että jokainen on tuon yhden näennäisesti erillinen osa, ne osat ovat yhtä häntä, kuin hän on yhtä heitä ja itseään. Ja jos jokainen on viaton henki, kaikki ovat viaton Henki, eli Kristus. Oli siis täysin mielenvikaista hyökätä ketään vastaan, ajatellen että joku olisi syyllinen joka täytyisi tuomita, koska sitä, mistä joku tulisi tuomita, ei ollut olemassa - se oli jotain joka oli epätotta; eimitään. Niinpä hän kohteli kaikkia Kristuksena, koska se oli totuus. Mitään erillisiä kehoja ei ollut olemassa, ei erillisiä mieliä. Kaikki vain näytti siltä ja se kaikki oli unen harhaa. Näin hän sai lopulta käyttöön todellisen näkökyvyn nähdä harhaverhojen taakse totuuteen ja Jumalan ainoaa todellisuuteen ja yhdistyi täysin Pyhään Henkeen.

Jos voisimme elää koko elämämme läpi tehden niin kuin Jeesus teki, nähden jokaisen olennon syyttömänä ja viattomana tekivätpä he muodon tasolla mitä tahansa, me tulisimme nopeasti pisteeseen jossa alkaisimme muistaa todellista Identiteettiämme Jumalassa ja Pyhässä Hengessä, joka on Välittäjä Jumalan ja meidän itsemme välillä. Lopulta tulisimme pisteeseen, jossa olemme yhtyneenä Pyhään Henkeen täysin ja näkisimme unen lävitse todellisuuteen, joka on meidän kaikkien todellinen olotila - aineeton Henki Jumalassa. Tämä oli se ylösnousemus josta raamattu kertoo. Mielen ylösnousemus, jossa keho (kuolema) on viimeinen harha joka nähdään oikein ja oikaistaan. (Tästä syystä Jeesuksen keho katosi haudasta. Se tuli siksi mitä se oli kun Jeesus näki sen lopulta oikein: koska usko kehoon viimein katosi kokonaan, syy keholle päättyi eli vapautui totuudelle. Siitä tuli se mitä se oli aina olutkin; eimitään. J Helen Schumannin kirjassa, Absent from Felicity, ja tämän muistion osa, muistio III alkuosassa.)

Tähän IOK tähtää, ja antaa siihen mahtavat työkalut, jos haluamme ottaa ne käyttöön. Meillä kaikilla on oma osamme Jumalan pelastussuunnitelmassa. Me kaikki liitymme siihen lopulta ja lopulta aikaa ei enää ole ja viimeinen harha luovutetaan Totuudelle. Silloin sitä mikä joskus oli, ei enää muisteta, koska se on hävinnyt sinne mistä se tulikin, eli olemattomuuteen. Miten siis enää voisi muistaa jotain sellaista, jota ei koskaan ollut edes olemassa?*

Minä olen tullut valkeudeksi siihen maailmaan, joka todella kieltää itseltään kaiken. Sen se saa aikaan yksinkertaisella tavalla, että se irrottautuu kaikesta. Siksi maailma edustaa eristyneisyyden harhaa, jota pitää yllä sama yksinäisyyden pelko, joka on sen harha. Sanoin, että minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Siksi minä olen maailman valkeus. Jos minä olen kanssasi maailman yksinäisyydessä, yksinäisyys häviää. Jos et ole yksin, et pysty ylläpitämään yksinäisyyden harhaa. Sen vuoksi maailman voittaminen on yhä minun tarkoitukseni. En hyökkää sitä vastaa, mutta minun valkeuteni täytyy hävittää se sen vuoksi, mikä se on. Valkeus ei hyökkää pimeyden kimppuun, mutta se totisesti karkottaa sen loisteellaan. Jos minun valkeuteni kulkee kanssasi kaikkialle, sinä karkotat pimeyden loisteellasi yhdessä minun kanssani. Valkeus tulee omaksemme, etkä sinä voi elää pimeydessä sen enempää kuin pimeyttä voi olla missään, minne menet. Kun muistat minut, muistat itsesi ja Hänet, Joka lähetti minut luoksesi.

Sinä pysyit pimeydessä, kunnes Poikakunnan jokainen osa oli täydellisesti täyttänyt Jumalan tahdon. Kun se oli tehty, jokainen oli suorittanut sen täydellisesti. Miten muuten se voisi olla täysin suoritettu? Minun tehtävänäni oli yksinkertaisesti yhdistää Poikakunnan tahto Isän Tahtoon olemalla itse tietoinen Isän tahdosta. Tätä tietoisuutta minä olen tullut sinulle tuomaan ja ongelmasi hyväksyä sitä johtuu ongelmasta, joka sinulla on tämän maailman suhteen. Ongelmasta luopuminen merkitsee pelastusta, ja siinä mielessä minä olen maailman pelastus. Sen vuoksi maailma pakostakin halveksii ja torjuu minut, koska maailma nimenomaan merkitsee uskoa siihen, että rakkaus on mahdottomuus. Jos haluat hyväksyä tosiasian, jonka mukaan minä olen sinun kanssasi, kiellät maailman ja hyväksyt Jumalan. Minun tahtoni on Hänen Tahtonsa ja sinun päätöksesi kuulla minua merkitsee päätöstä kuulla Hänen Ääntänsä ja noudattaa Hänen Tahtoaan. Niin kuin Jumala lähetti minut sinun luoksesi, niin minä lähetän sinut toisten luokse. Ja minä menen heidän luokseen yhdessä sinun kanssasi, jotta voisimme opettaa heille rauhaa ja yhteenliittymistä.

[T 8 IV 2,3]





Keskeinen ajatus


Pursah: Mikä on keskeisin ajatus, jota Kurssi yrittää opettaa?

Gary: Maailmaa ei ole olemassa. [T 31 VIII 1]

Pursah: Anteeksi, en oikein kuullut.

Gary: Maailmaa ei ole olemassa.

Pursah: Aivan niin. Eikä Kurssissa sanota: "Maailmaa ei ole olemassa - ehkä." Siinä sanotaan: "Maailmaa ei ole olemassa!" Tätä keskeistä ajatusta tämä Kurssi yrittää opettaa. [KT, s. 120]




Pursah: ...Anteeksianto on aina lahja, jonka saat itse eikä suinkaan se henkilö, jolle ajattelet antavasi anteeksi. Sinä saat kaiken hyödyn siitä itsellesi niin käytännön tasolla kuin henkisessäkin mielessä. On totta, että silloin toimit ihmiselle muistutuksena totuudesta. Kaikilla ajatuksilla on vaikutuksensa jollakin tasolla, ja niin anteeksianto on hyväksi toisellekin. Ei, ettäkö ketään toista nyt olisi mitenkään olemassa. Puhunkin oman mielesi näennäisesti jakautuneesta osasta. [KT, s. 56]





Todellinen voima


Gary:

Palataksemme tähän pikku "jälleensyntymispikalounaaseemme" te näytitte vihjaavan, että minun on vaikea antaa toisille ihmisille anteeksi johtuen jostakin aiemmasta yhteisestä elämästämme ja että minulla on alitajunnassani tuon elämän suhteen jotakin keskeneräistä, jota en tällä hetkellä tiedosta. Ja ymmärrän kyllä, mitä tarkoitatte sillä, että vain näyttää siltä, että me jälleensynnymme, vaikkemme sitä todellisuudessa tee, sillä kyse on vain yhdestä älyttömän suuresta mielen seikkailusta. Emme me oikeasti mihinkään mene. Kuten Kurssissa sanotaan: "...katselemme uudelleen mielessämme sitä, mitä on tapahtunut." [OT H 158:4]

Me katselemme vain oman mielemme heijastusta, joka tulee alitajunnastamme. Se on sama kuin mennessäni elokuviin haluan unohtaa, ettei elokuva ole totta. Haluan sen olevan totta ja keskitän koko huomioni valkokankaalle. Saatan jopa alkaa reagoida elokuvassa tapahtuviin asioihin mutta oikeasti ei tapahdu mitään. Valkokangas on vain seuraus ja siihen heijastuvat kuvat tulevatkin jostakin muualta. Jos yrittäisin korjata valkokangasta muuttaakseni siinä näkyviä tapahtumia, en saisi mitään aikaan. Mutta taakseni on piilotettu projektori. Minun ei ole tarkoitus ajatella sitä. Se on kuitenkin kuvien alkulähde. Sieltä kaikki valkokankaalla näkemäni on lähtöisin.

Jos haluan saada todellista voimaa, minun on siis paljon parempi käydä syyn kuin seurauksen kimppuun. Jos kykenen vaihtamaan sen, mikä on projektorissa - siis elokuvan - se muuttaa kaiken. Mutta elämässä, tai siinä mitä nyt elämäksi kutsutaan, suurin osa ihmisistä pyrkii vain saamaan muutoksia aikaan siinä, mitä valkokankaalla näkyy, eli seurauksissa, vaikka pitäisikin tehdä muutoksia projektorin sisällössä, joka taas on yhtä kuin ihmisen mieli ja kaikki ne ajatukset, joita se sisältää.

(...)

Pursah: 

Voimme siis ymmärtää miten hölmöä on yrittää korjata seurauksia ja miten tärkeää on käydä itse syyn eli mielen kimppuun. Siellä on todellinen voima.

[KT, s. 57, 58]





Buddhasta ja Jeesuksesta

jotka elivät useita yhteisiä elämiä missä he auttoivat toinen toistaan valaistumiseen johtavalla tiellä*.

 - Suuri etu


Arten: Valaistuminen mielen harhassa tapahtuu vähitellen. J ja Buddha aloittivat hekin aivan pohjalta, paitsi että heillä oli muihin nähden eräs suuri etu, joka varmisti sen, että he pääsivät kotiin muita nopeammin.

He eivät uskoneet uneen samassa määrin kuin muut olennot. Kyllä, kyllä hekin uskoivat siihen aluksi mutta eivät niin paljon. He epäilivät jo alun alkaen sen todenperäisyyttä ja vaistosivat, että vain mielenvikainen Jumala voisi tehdä näin mielenvikaisen maailman. He vaistosivat myös, että Jumala ei ole mielenvikainen ja että kaikki ei ole kohdallaan.

Pursah: Tämä yksittäinen etu oli valtava, ja yhtä hyvin sinä voit oppia sen. Mutta he oppivat sen ennen muita, koska he olivat jo vaistonneet sen.

Arten: Kyllä, mutta heidän piti silti kavuta takaisin ylös valaistumisen tikapuita pitkin.

Gary: Kurssissa ei noista tikapuista taideta paljon puhuakaan.

Arten: Kyllä ne siellä muutaman kerran mainitaan. Esimerkiksi: "Meidän ei tarvitse huolehtia siitä, mikä meitä pelastuksen tuolla puolen aivan varmasti odottaa. Sillä olet vasta tuskin alkanut sallia ensimmäisiä epävarmoja askeleitasi ohjattavan ylöspäin niitä tikapuita, joita pitkin Jumalasta eroaminen johti alaspäin." [T 28 III 1:1-2]

[JBYE, s. 42]





Saatamme elämämme aikana törmätä Kurssiin monia kertoja, ennen kuin olemme sille valmiita, riippuen siitä kuinka pitkälle olemme alkaneet kulkea henkistä tietä. Kun sitten olemme valmiita sille, Pyhä Henki ohjaa meidät sen sanoman luokse (minulle se kävi Garyn, Pursahin ja Artenin kautta, eli Renardin kirjojen kautta) joka meille kulloinkin on sopiva, ja kun sitten sallimme itsemme ottaa vastaan Sovituksen eli Jumalan pelastussuunnitelman ja annamme tilaa mielessämme Pyhälle Hengelle toimia mielessämme ja kun alamme Kurssin oppilaiksi ja alamme antamaan anteeksi siten miten Kurssi opettaa, nämä ovat niitä ensimmäisiä haparoivia askeleita kohti valkeutta. Tikapuita alas tullessamme (eli kun hyväksyimme egon suunnitelman Jumalasta erkaantumisesta, josta aiheutui mielen näennäinen jakaantuminen osiin ja erilaisten tasojen ja ajanjaksojen ja kehojen näennäinen synty, myös meidän fyysisille silmille näkyvä maailmankaikkeus) olemme kerta toisensa jälkeen unohtaneet edellisen olotilamme; Jumalan, Ikuisuuden, ja Ykseyden ja totuutemme hengessä ja henkenä. Kavutessamme hitaasti takaisin ylöspäin tikapuita otamme jälleen vuorotellen yhä enemmän tietoisuuteemme nämä kadonneet muistot Jumalasta ja todellisesta Itsestämme, Jumalan Pojasta, jota me kaikki olemme, ja Ikuisesta Hengestä joka on luonnollinen olotilamme.

Tietenkin koko Jumalasta eroaminen on harhakuvitelma joka kuvitellaan todeksi unessa jota ei ole olemassa, mutta meillä on kokemus ajallisuudesta ja erillisyydestä, mutta se on vain ajatus - oikeammin epäajatus - joka on saanut muodon, ja todellisuudessa se on jo oikaistu, mutta meillä on vielä tekemättä ego tekemättömäksi ennen kuin voimme kokea ja saada kokemuksen todellisesta Itsestämme henkenä. Mtk.





Optinen tietoisuuden harhakuva

Gary:

Opettajani (ylösnousseet, valaistuneet mestarit Pursah ja Arten) olivat opettaneet minulle, että menneet elämät ovat kuin sarjaunia. Me emme koskaan oikeasti inkarnoidu kehoon. Me emme koskaan ole oikeasti olleet kehossa emmekä koskaan tule olemaankaan. Kokemuksemme on egon kuje, silmänkääntötemppu, optinen harha, tai kuten Einstein asian ilmaisi, "optinen tietoisuuden harhakuva". Me luulemme olevamme kehossa ja katselevamme maailmankaikkeutta kehomme silmillä, vaikka todellisuudessa näemme kaiken vain mielellämme (koska kaikki on mielessä, joka on yksi mieli*). Tämän lisäksi kaikki näkemämme, oma kehomme mukaan lukien, on vain osa samaa projektiota kuin kaikki muukin maailmankaikkeudessa. Kaikki on vain aineetonta projektiota hyvin samalla tavalla kuin elokuvateatterissa.

[JBYE, s. 35]



 

Gary:

On täysin mahdollista keskustella aivan normaalisti jonkun kanssa ja samalla ymmärtää omassa mielessään, mikä keskustelukumppani todella on, eli täydellinen Yksi Jumalassa, ja missä hän todella on, eli täydellisessä Taivaan ykseydessä (ja sinä itse olet siellä hänen kanssaan yhtä ja yhdessä Jumalan kanssa*).

Jos ajattelet tällä tavoin ihmisistä riittävän usein ja riittävän pitkään, et voi muuta kuin kokea itse olevasi samanlainen ja samanlaisessa paikassa. Tällä tavoin ihmismieli toimii. Tällä tavoin Jeesus sai yhteyden omaan Jumalallisuuteensa. Tällä tavoin Buddha heräsi unesta. Ja samalla tavalla kaikki ne mestarit, joista tässä kirjassa puhutaan, ajattelivat kukin omalla tavallaan mutta samankaltaisesti - siis että on olemassa Todellisuuden Ykseys, joka on heti harhan verhon toisella puolella ja joka on ainoa todellinen todellisuus. Se on non-dualismia. Ja koska he olivat syy, he eivät olleet unessa uhreja, vaan sen luojia. Ja sitten, kun egon tekemättömäksi tekemisen prosessi on valmis, koska kaikki anteeksiannon oppiläksyt on tehty, tulee aika, jolloin ihminen luopuu kehostaan viimeisen kerran ja herää kotona Jumalassa ikuisuuden ajattomassa todellisuudessa.

[JBYE, s. 28]





Tämä seuraava on mielestäni yksi kannustavimmista ja hienoimmista/kauneimmista harjoituksista jonka tähän mennessä olen lukenut, joten liitän sen tähän kokonaan; en epäile etteikö yhtä hienoja olisi vielä tulossa lisää.

Harjoituksethan tulee tehdä niin kuin Kurssissa sanotaan ja tietenkin sen Oppaan johdolla joka meillä kaikilla on, joten jokainen tekee työkirjan juuri niin kuin itselleen parhaaksi näkee ja kokee. Kurssi antaa oikeastaan vain yhden säännön sen tekemiseen joka kuuluu, että harjoituksia tulee tehdä vain yksi päivässä. Ja koska näiden harjoituksien tarkoitus on kääntää ajatussuuntamme täysin päinvastaiseksi mitä se meillä nyt on (eli uskomme todeksi sen maailman minkä nyt näemme fyysisin silmin), tulee tämäkin ymmärrettäväksi. Niin suuri päämäärä ei ole mikään pieni eikä edes nopea tehtävä tehtäväksi, eli koko egon ajatusmallista luopuminen ja koko egon tekemättömäksi tekeminen oikean anteeksiannon avulla. Siinä sitä riittää puuhaa, mutta kuten minua viisaammatkin ovat sanoneet, mitä muutakaan tärkeämpää tekemistä meillä täällä voisikaan olla?

Tässä muistiossa näiden harjoitusten tarkoitus on olla vain muistutuksena päämäärästä. Mtk.


HARJOITUS 131

Epäonnistua ei voi kukaan, joka totuutta etsii ja tavoittelee.

1. Epäonnistuminen vaanii sinua kaikkialla, kun tavoittelet sellaisia päämääriä, joita et voi saavuttaa. Etsit pysyvää siitä, mikä on katoavaa, rakkautta sieltä, missä rakkautta ei ole, turvallisuutta vaarojen keskeltä, kuolemattomuutta kuoleman unien pimeydestä. Kukapa voisi onnistua silloin, kun ristiriidat ovat hänen etsimisensä näyttämönä ja kun hän ristiriidoista etsii paikkaa, jossa olisi pysyvyyttä?

2. Merkityksettömiä päämääriä ei voida saavuttaa. Niiden saavuttamiseen ei ole mitään tapaa, sillä keinot, joiden avulla sitä yrität, ovat yhtä merkityksettömiä kuin ne itsekin. Miten kukaan voisi käyttää tällaisia järjettömiä keinoja ja toivoa saavuttavansa niiden avulla mitään? Mihin ne voisivat johtaa? Ja mitä niiden avulla voisi saavuttaa, mikä tarjoaisi toivoakaan siitä, että ne olisivat totta? Kuvitelmien tavoitteleminen johtaa kuolemaan, sillä se on olemattoman etsimistä, joten elämää etsiessäsi pyydätkin kuolemaa. Etsit turvallisuutta ja varmuutta samanaikaisesti, kun sydämessäsi rukoilet vaaraa ja suojelusta sille pienelle unelmalle, jonka itse olet tehnyt.

3. Etsiminen on kuitenkin väistämätöntä täällä maan päällä. Sitä varten sinä tänne tulit ja tulet varmasti tekemään sen, mitä varten tulit. Mutta maailma ei voi sanella tavoittelemaasi päämäärää, ellet anna sille valtaa tehdä niin. Muutoin olet yhä vapaa valitsemaan päämäärän, joka on maailman ja jokaisen maallisen ajatuksen tuolla puolella, päämäärän, joka tulee luoksesi unohdetusta ajatuksesta, joka kuitenkin muistetaan, joka on vanha ja kuitenkin uusi, joka on kaikua unohtuneesta perinnöstäsi, mutta joka kuitenkin pitää sisällään kaiken, mitä todella haluat.

4. Iloitse siitä, että etsiä sinun täytyy. Iloitse myös siitä, että opit etsiväsi Taivasta ja että sinun on löydettävä se päämäärä, jota todella tavoittelet. Jokainen tätä päämäärää haluava onnistuu ja jokainen sen lopulta saavuttaa. Jumalan Poika ei voi etsiä turhaan, vaikka hän yrittääkin pakottautua lykkäämään etsimistään, pettämään itseään ja luulemaan etsivänsä helvettiä. Kun hän on väärässä, hän löytää oikaisun. Kun hän eksyy, hänet johdatetaan takaisin hänelle osoitetun tehtävän pariin.

5. Keitään ei jää helvettiin, sillä kukaan ei voi hylätä Luojaansa eikä vaikuttaa Hänen täydelliseen, ajattomaan ja muuttumattomaan Rakkauteensa. Sinä tulet löytämään Taivaan. Kaikki muu mitä etsit katoaa, paitsi tämä. Se ei kuitenkaan tapahdu sen vuoksi, että se otettaisiin sinulta pois. Se katoaa siksi, että et sitä halua. Tulet saavuttamaan sen päämäärän, jota todella haluat, aivan yhtä varmasti kuin Jumala loi sinut synnittömäksi.

6. Miksi jäisit odottamaan Taivaan tulemista? Se on täällä tänään. Aika on suuri harha, joka sanoo, että Taivas on menneisyydessä tai vasta tulossa. Näin ei kuitenkaan voi olla, jos Taivas on paikka, jossa Jumala haluaa Poikansa olevan. Miten Jumalan Tahto voisi tapahtua menneisyydessä tai vasta tulevaisuudessa? Se, mitä Hän tahtoo, on olemassa nyt - ilman menneisyyttä ja täysin ilman tulevaisuutta. Se on yhtä etäällä ajasta kuin pieni kynttilä kaukaisesta tähdestä tai se, minkä sinä valitsit on kaukana siitä, mitä todella haluat.

7. Taivas pysyy ainoana vaihtoehtonasi tälle itse tekemällesi maailmalle ja sen kaikille tavoille, sen vaihtuville kuvioille ja epävarmoille päämäärille, sen tuskallisille nautinnoille ja murheellisille iloille. Jumala ei tehnyt mitään ristiriitaista. Se, mikä kieltää oman olemassaolonsa ja hyökkää itseään vastaan, ei ole Hänestä. Hän ei tehnyt kahta mieltä, joista toisen iloisena seurauksena on Taivas ja toisen murheellisena lopputuloksena kaikki se, mikä on joka tavalla Taivaan vastakohta.

8. Jumala ei kärsi ristiriidoista. Eikä Hänen luomistyönsä ole jakautunut kahtia. Miten Hänen Poikansa voisi olla helvetissä, kun Jumala Itse asetti hänet Taivaaseen? Voisiko hän kadottaa sen, minkä Ikuinen Tahto antoi hänen kodikseen ikuisiksi ajoiksi? Älkäämme enää yrittäkö vieraan tahdon avulla vaikuttaa Jumalan yhteen ja ainoaan tarkoitukseen. Hän on täällä, koska Hän niin haluaa, ja se, mitä Hän tahtoo, on voimassa nyt, ajan tavoittamattomissa.

9. Tänään emme valitse paradoksia totuuden asemesta. Miten Jumalan Poika voisi saada ajan hävittämään Jumalan Tahdon? Silloin hän kieltäisi itsensä ja vastustaisi sitä, millä ei ole vastakohtaa. Hän luulisi, että hän on tehnyt helvetin Taivaan vastakohdaksi ja uskoisi, että hän asuu paikassa, jota ei ole olemassa, kun taas Taivas olisi paikka, jota hän ei pystyisi löytämään.

10. Jätä tällaiset typerät ajatukset taaksesi tänään ja käännä mielesi niiden sijasta totuuden ajatuksiin. Kukaan ei voi epäonnistua etsiessään totuutta, ja tänään me etsimme ja tavoittelemme juuri sitä. Omistamme tänään kymmenen minuuttia kolme kertaa päivässä tälle päämäärälle ja pyydämme, että näkisimme todellisen maailman nousevan niiden hupsujen harhakuvien tilalle, joita pidämme kallisarvoisina, ja että todelliset ajatukset ottaisivat niiden ajatusten paikan, joilla ei ole mitään merkitystä, ei mitään seurauksia eikä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

11. Tunnistamme tämän kaiken, kun aloitamme harjoittelujaksomme. Aloita sanomalla näin:

Pyydän saada nähdä erilaisen maailman ja ajatella toisenlaisia ajatuksia kuin ne, jotka itse tein. Etsimääni maailmaa en tehnyt yksin, ja ne ajatukset, joita haluan ajatella, eivät ole omiani.

Tarkkaile mieltäsi useiden minuuttien ajan ja näe - vaikka silmäsi ovatkin kiinni - se järjetön maailma, jota kuvittelet todelliseksi. Käy läpi myös niitä ajatuksia, jotka yhdistät tällaiseen maailmaan ja joiden luulet olevan totta. Anna niiden sitten häipyä ja vaivu niiden alapuolelle siihen pyhään paikkaan, jonne ne eivät voi sinua seurata. Niiden alapuolella mielessäsi on ovi, jota et täydellisesti voi lukita kätkemään sitä, mitä sen takana on.

12. Etsi tätä ovea ja löydä se. Mutta ennen kuin yrität sitä avata, palauta mieleesi, ettei kukaan voi epäonnistua totuutta etsiessään. Ja juuri sitä sinä pyydät tänään. Millään muulla ei nyt ole merkitystä; et pidä arvossa etkä tavoittele mitään muuta, et halua mitään, mikä on tämän oven tällä puolella, ja etsit vain sitä, mikä on sen tuolla puolen.

13. Ojenna kätesi ja huomaa, miten helposti ovi avautuu, kun kerran esität aikomuksesi mennä sen toiselle puolelle. Enkelit valaisevat tietäsi, niin että koko pimeys katoaa ja seisot valkeudessa, joka on niin kirkas ja selvä, että ymmärrät kaiken näkemäsi. Pysähdyt ehkä hetkeksi hämmästyneenä, ennen kuin huomaat, että edessäsi oleva ja valkeudessa näkemäsi maailma heijastelee sitä totuutta, jonka kerran tunsit ja jota et kokonaan unohtanut silloinkaan, kun vaeltelit unissasi.

14. Tänään et voi epäonnistua. Kanssasi kulkee Henki, jonka Taivas on sinulle lähettänyt, jotta voisit lähestyä tätä ovea jonakin päivänä ja Hänen avullaan astua vaivattomasti sen läpi valkeuteen. Tänään tuo päivä on tullut. Tänään Jumala pitää ikaikaisen lupauksensa pyhälle Pojalleen ja Hänen Poikansa muistaa oman lupauksensa Isälleen. Tämä on ilon päivä, sillä astumme siihen määrättyyn aikaan ja paikkaan, josta löydät päämäärän kaikelle etsinnällesi ja myös päämäärän, jota koko maailma etsii, jolloin molemmat päättyvät samanaikaisesti, kun kuljet oven toiselle puolen.

15. Muista usein, että tämän päivän pitäisi olla erityistä ilon aikaa, äläkä päästä mieleesi lohduttomia ajatuksia tai merkityksettömiä valitusvirsiä. Pelastuksen aika on tullut. Tämän päivän itse Taivas on määrännyt armon ajaksi sinulle ja maailmalle. Jos unohdat tämän onnellisen tosiasian, muistuta siitä itseäsi tällä lauseella:

Tänään etsin ja löydän kaiken, mitä haluan.

Yksi ja ainoa päämääräni antaa sen minulle.

Epäonnistua ei voi kukaan,

joka totuutta etsii ja tavoittelee.




Antaminen ja saaminen - miten näemme toiset,

sen me uskomme itsestämme.

Harjoitus 108 sanoo, että totuudessa antaminen ja saaminen on sama asia. Minulta meni jonkin aikaa tämän asian todelliseen ymmärtämiseen, mutta kun se sitten valaistui mielessäni, sen täydellisyys ja täydellinen yksinkertaisuus paljastui hyvinkin voimakkaasti ja täysin mielekkäänä. Tämän läksyn yhteydessä täytyy tietenkin unohtaa kaikki fyysinen ja maallinen ja pitäytyä täysin mielen tasolla, kuten lähes kaikessa mitä tulee Kurssiin.

Tämä meidän maallinen 'sitä saa mitä tilaa', tai 'sitä niittää mitä kylvää', on vain egon maailmaan kuuluvaa karmista vuoronvaihtelua, kun välillä olemme näennäisesti saajina ja ottajina, uhreina ja riistäjinä, kun välillä on meidän vuoro olla rikkaita tai katuojien kerjäläisiä, jne. erilaisina vastakohtien eli dualismin vertauskuvina muodon tasolla sille ainoalle ajatukselle, että Jumalasta voisi olla erillään - mikä siis synnytti koko tietoisuuden ja sen eri tasot ja koko maailmankaikkeuden kehoineen. (Tässä kohtaa täytyy muistaa että Kurssi käyttää alkuperäisessä englanninkielisessä painoksessa tietoisuudesta kahta eri muotoa, mitä meillä suomessa ei ole: "consciousness" ja "awareness". Ensimmäinen kuvaa muodon tasoihin liittyvää havaitsemista eli harhaa ja toinen todellisen todellisuuden kokemista. Suomeksi nämä voisi erottaa sanoilla "tajuisuus" ja "tietoisuus", mutta suomalaisessa laitoksessa puhutaan vain tietoisuudesta. Siksi on hyvä aina tarkistaa alkuperäisestä tekstistä kumpaa tarkoitetaan kun lukee suomennettua Kurssia. Alkuperäinen teksti acimonline löytyy verkosta täältä⇨ .)

Koska on vain yksi mieli, eli mitään erillisiä mielen osia ei ole erillisinä kehojen sisuksissa, kuten ego meille uskottelee ja miten sen näemme kun katsomme ihmiskuntaa, niin kuka siis antaa ja kuka saa, kun jaamme esimerkiksi siunaavia ajatuksia vaikka läheisillemme tai vain vaikka niille jotka näkyvät uutisissa, joille annamme anteeksi sen mitä he eivät ole tehneet? (Monesti on helppo käyttää Jeesuksen sanoja "Isäni, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät" [T-2-V-A-16]- joka on kutsu Pyhälle Hengelle parantaa mieltä - koska ainakin minulle ne ovat olleet nuoresta asti jotenkin verissä niin, että ne tulevat nopeasti mielestä sovellettaviksi milloin missäkin tilanteessa. Myös Pyhän Hengen vastaus kaikkeen mitä kehon silmät näkevät ja korvat kuulevat, varsinkin silloin kun jokin yrittää järkyttää mieltämme, oli se sitten uutisia sodasta, kärsimyksestä tms. tai jollekin järkyttävälle jota todistamme omissa henkilökohtaisissa elämissämme: "Veljeni, se mitä katsot, ei ole tapahtunut.")

Kun näennäisessä erillisessä mielessäni annan anteeksi toiselle sen mitä hän ei ole tehnyt, ja sanon hänelle mielessäni "olet viaton henki, mitään ei ole tapahtunut, kaikki on anteeksiannettu ja vapautettu, tai jotain samansuuntaista, mitä siinä tapahtuu? Minä annan sen lahjan jonka Jumala on minulle antanut - koska Jumala on antanut minulle kaiken, koska luodessaan minut, Hän teki minut itsensä kaltaiseksi - hänelle joka on yhtä minun mieleni - ja siis kaikkien mielien kanssa. Jos pidän tämän lahjan vain itselläni, luullen että kun annan sen pois menetän jotain, silloin lahja ei ole se lahja jonka olen saanut Jumalalta vaan jokin sen korvike jonka olen itselleni tehnyt; "minä olen viaton, te muut ette, ja minä pidän kyllä tämän viattomuuteni itselläni", olen siis uskonut todeksi "antamalla voin vain menettää"- ajatuksen - egon ajatusmallin mukaan.

Jos alat miettiä tuota edellistä lausetta, huomaat että me kaikki toimimme juuri tuolla tavalla mielessämme jopa täysin tiedostamattamme; kaikenlainen tuomitseminen ja arvostelu on niin perustavaa laatua olevaa egon eli meidän maailmamme rakennetta ja jopa meidän DNA:ta, että se tapahtuu täysin luonnostaan, emmekä me edes huomaa sitä. No, me olemme tehneet sitä vuosimiljoonat, joten ei kai se ole mikään ihme.

Mutta jos taas jaan sen - anteeksiannon tai siunauksen jotka ovat niitä mitä Kurssi kutsuu Jumalan lahjoiksi, saan sen/ne itselleni, koska minä annan sen itselleni, koska ei ole olemassa ketään muuta. On vain yksi mieli, ja niin Pyhä Henki sen näkee. Eli antaminen on aina myös saamista, eli totuudessa, Totuudessa eli Taivaassa, eli Jumalan maailmankaikkeudessa (jolla siis ei ole mitään muotoa, aikaa tai paikkaa koska se on pelkkää ikuista muuttumatonta Henkeä) antaja ja saaja on aina yksi ja sama. Kun näin jaat jokaisen Jumalan lahjan saat ne ikuisesti itsellesi, koska annoit ne ensin veljellesi tai sisarellesi. Nyt kun olet jakanut näitä lahjoja, jätät loput Pyhän Hengen tehtäväksi. Hän jakaa nämä lähettämäsi ajatukset niihin mieliin joissa ne ovat tarpeen, eri ajan ulottuvuuksissa ja näin näennäisesti erillisissä mielissä tapahtuu henkistä heräämistä aina jossakin muodossa; tämä on mielen parantuminen, josta Kurssi puhuu. Yhdessä harjoituksessa J sanoo, että kun jaat tuon opetuksen kyseisen ajatuksen niiden kanssa jotka nousevat mieliisi, ne kertaantuvat ja jakaantuvat tuhat ja satatuhatkertaisiksi (H 123) ja että niistä hyötyvät ne jotka ovat jo menneet ja ne jotka vielä ovat täällä ja ne jotka eivät vielä ole tänne syntyneet. Tämä voidaan siis myös nähdä sinä ajan luhistumisena mistä Kurssi puhuu Ihmeiden yhteydessä. Ja myös viitauksena ns. jälleensyntymään ja siihen että elämme lukuisia elämiä, vaikkakin Kurssi ei puhu jälleensyntymisestä, koska Kurssi kertoo että aika on holografinen, ja että kaikki aika tapahtuu samanaikaisesti ja on jo tapahtunut, eli kaikki elämämme unen harhassa tapahtuu yhtäaikaisesti ajan eri ulottuvuuksissa. 

Tästä myös J puhuu kurssissaan kun hän kertoo anteeksiannon ketjusta johon me kaikki lopulta yksitellen liitymme, ja kun tämä ketju on lopulta täysi, se tarkoittaa että Poikakunta on muistanut jälleen todellisen Itsensä ja Identiteettinsä Jumalan ainoa Poikana. Näennäisesti kaikki mielen loputtomat triljoonat ja kvanttitriljoonat sirpaleet ja osaset ovat palautuneet yhteen, sulautuneet yhdeksi, vain sen seurauksena että se - mieli ja mielen takana oleva Henki - on nähty oikein ja kaikki erillisyyden näennäiset havainnot on nähty oikein ja luovutettu Pyhälle Hengelle. Näin mieli on lopulta täysin parannettu ja palautettu siihen tilaan missä se oli ennen kuin ajatus jumalaerosta syntyi. Mikä siis kaikki oli ja on unta, jota ei koskaan ole todellisuudessa, Jumalan todellisuudessa, Ykseydessä joka on muuttumaton, tapahtunut.

Tämä opetus tuo meidät hyvin sen ääreen, kuinka tarkkoina meidän täytyisi olla sen kanssa mitä me ajattelemme toisista ihmisistä tai muista olennoista ylipäätään, koska arvostelumme ja tuomitseminen ja syyllistäminen pitää meidän näennäisesti erillisen mielemme jumissa egon ajatusmallissa. "Ole valppaana vain Jumalan valtakunnalle", sanoo J kurssissaan ja se on meille selvä kehotus ole varuillaan sen kanssa miten näemme toisemme; näemmekö vieraita ihmisiä jotka tekevät vääriä asioita joita arvostelemme ja sitten tuomitsemme tehdäksemme itsestämme syyttömiä (parempia) ja heistä syyllisiä, vai näemmekö kaikkialla vain siskoja ja veljiä, jotka ovat täysin viattomia, täysin syyllisyydestä vapaita, täydellistä yhtä mieltä ja henkeä, koska siten myös näemme sitten itsemme, koska niin alitajuinen - ja mieli yleensä toimii. Se miten määrittelemme toiset, siten määrittelemme aina lopulta itsemme. Jos näemme muut syyllisinä, alitajuisesti teemme itsestämme syyllisiä, ja kun taas annamme anteeksi oikein, eli käytämme kvanttianteeksiantoa joka luhistaa aikaa, ja näemme toisessa vain viattomuutta vaikka muodon tasolla hän näyttäytyisi hirviönä, tuomitsemme itsemme myös viattomiksi, eli siksi mikä meidän todellinen olotilamme on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kuten Kurssi monessa kohtaa kertoo "Jumala loi minut itsensä kaltaiseksi." Miten voisin olla  - tai kukaan muu - mitään muuta, kuin täydellinen ja ikuinen ja muuttumaton, kuten Jumala on?

Kuten Kurssi neuvoo, tee vain enää yksi tuomio ja se on se, ettei mitään tuomittavaa enää ole. Kun teet tämän, lasket harteiltasi valtavan tuomitsemisen taakan jota olet kantanut ajan alusta lähtien. Se helpotus on valtava kun ymmärrät kuinka suuri tuo taakka on ollut ja kuinka näännyksissä olet ollut sen alla. [T 14 V 5] [OK 10 1-6]

Mtk.




Viha ei milloinkaan ole oikeutettua. Hyökkäämiselle ei ole mitään perustetta. Juuri siten alkaa pelastumisesi pelolta ja siten se onnistuu täydellisesti. 

[T 30 VI 1]


 

Luo kotisivut ilmaiseksi!