Vastaus Isoäidille - Kavallus - päivitetty versio 3.0

Vastaus isoäidille kavalluksesta 29.10.22.

Hyvä että pudotit minut jalustalta! Kyllä, olen samanlainen Jumalan oppilas kuin muutkin ja kompuroin matkallani edelleen. Anteeksiannon soveltaminen kaikkeen ON vaikeaa, tai ainakin se on vaikea muistaa silloin kun hankalat tilanteet tulevat päälle. Kun kirjoittaa tälläisista asioista, voi tosiaan tulla sellainen kuva, että kirjoittaja itse on hyvin pitkällä hengen tiellä tai jopa valaistunut. Tämä on yleistä, mutta onneksi omista kokemuksista kertominen tuo tähän valaistusta😉. Me kaikki olemme vain turhalla matkalla takaisin Kotiin. Ja silloin kun Kotiinkutsu kuullaan ja otetaan vastaan, turha matka saa merkityksen jossa on kaikki. Minäkin kompuroin ja väliin kaadun polullani, mutta kun olemme hyväksyneet Sovituksen ja oman päämäärämme ja tehtävämme, aukeaa tie kirkkaana ja suorana edessämme ja Oppaamme ilmaantuu johtamaan meitä takaisin sinne, mistä emme koskaan lähteneetkään. Siten loppu elämämme tapahtumat otamme ilolla vastaan, koska niiden anteeksiantamiset ovat niitä askelmia, joilla kotiinpaluumme tie on päällystetty. Olkoon se tie kevyt kulkea kaikille veljilleni ja sikoilleni, jotka ovat yhtä yhtä minun kanssani kuin minä olen yhtä yhtä heidän kanssaan!

Mutta kyseiseen asiaan. Olet mielestäni ymmärtänyt oikein. Kaikki liittyy kaikkeen. Läksy joka sinun eteesi on tullut vaikuttaa samalta kuin aiemmin. Mutta kaikki ongelmathan (vastoinkäymiset, hankalat tilanteet, riitaisat ihmissuhteet jne.) ovat kaikki lopulta samaa läksyä, samaa ongelmaa eri muodoissa, koska on vain yksi ongelma, joka on usko Jumala-eroon mielessä ja se esiintyy elämissämme moninaisissa muodoissa. Jokainen "erilainen" ongelma on tuon alkuperäisen ongelman vertauskuva mielessä, joka saa näkyvän muodon seurauksen tasolla eli maailmassa jonka havaitsemme. Se täytyy korjata, oikaista mielessä, koska minkään ongelman tai konfliktin korjaaminen maailmassa ei lopulta johda mihinkään. Maailmaa ei tarvitse muuttaa, koska se ei ole todellinen. Mieli täytyy parantaa, koska se on. Mielen eheytymiseen tarvitsemme PH:n apua ja ainoa keino siihen on oikaiseva anteeksianto. Ja vaikka me saisimme anteeksiannettua yhden ongelman, meillä kaikilla riittää vielä yllin kyllin salaista alitajuista syyllisyyttä mielissämme, että se kyllä varmasti ilmenee milloin missäkin muodossa. Meidän on turha miettiä onko joku ongelma täysin anteeksiannettu, me vain teemme oman osamme ja annamme PH:n hoitaa oman työnsä. Me katsomme virhettä (kavallus) ja näemme sen läpi ja sanomme mielessämme, "Mitään ei ole tapahtunut. Sinä olet viaton, synnitön Henki. Kaikki on anteeksiannettu ja vapautettu". Sen jälkeen me annamme sen, koko asian, Hänelle jolle se kuuluu. Hän kyllä tietää mitä anteeksiannollemme, ihmeelle, kuuluu tehdä. Hän tietää missä ja mihin aikaan se on kaikkein tarpeellisin. Luota siis vain Häneen. Hänellä on Tieto, eikä Hän koskaan voi epäonnistua, koska Hänen tehtävänsä on Jumalan tahto. On sanottu (Arten/Pursah), että siitä tietää, että anteeksianto on onnistunut, jos asia ei enää vaivaa mielen tasolla, että siitä asiasta - vaikka sen muodot edelleen ilmenisivätkin ilmiömaailmassa, oikeusprosessit kestäisivät, poliisitutkinnat kestäisivät, solvaukset jatkuisivat jne. - on tullut neutraali. Se ei enää vaivaa, koska se on nähty oikein, sinä mitä se on: egon temppuja. Jotain mikä ei ollut mitään ja jolla ei ollut mitään todellisia seurauksia. Jos asia edelleen vaivaa, täytyy vain jatkaa anteeksiantoa ja pyytää apua PH:lta. Ehkä mieleen nouseekin jokin asiaan liittyvä joka ei ennen ole tullut mieleen. Luota Pyhään Henkeen, että Hän kyllä tekee oman työnsä. Tee vain oma osasi. Pursah kertoo MK:ssa luvussa 7 "Anteksiannon laki", että monesti ns. hiljaa kytevissä anteeksiannon läksyissä on monesti toisiinsa liittyviä erillisiä kuvia kuin kuvasarjoja (kuten hänellä oli kun häntä syytettiin kiristämisestä ja hän menetti sen vuoksi työnsä ja lähes kaiken muunkin, MK, luku 7)), ja nämä kaikki erilliset kuvat täytyy antaa anteeksi yksitellen, kun ne nousevat mieleen. Hänellä kyseiseen prosessiin meni pitkään, vaikka hän olikin ollut jo siinä vaiheessa Kurssin opiskelija jo vuosia. Mutta tämä on se meidän tehtävämme täällä ajan maailmoissa. Se, oikaiseva anteeksianto, on ainoa tehtävä, missä on mieltä, ja joka on järkevä, koska se ainoastaan lopulta hävittää unen.

Sinähän itse olet kaikki muut jotka näet elämässäsi. Siitä ei ole poikkeusta. Sinä olet kaikkien erillisten ja erinäköisten ja erimielisten ja riidanhaluisten ja kiistelevien ja ilkkuvien hahmojen takana. Vain sinä itse. Kaikki rumuus, oli se sitten vihaa, arvostelua, syytöksiä ym. mitä näet heissä, on sinussa itsessä, mielessäsi, olevaa rumuutta, jonka olet halunnut kieltää, koska olet alun alkaen erottaessasi itsesi (erehdys, joka ei voi koskaan olla) Jumalasta, nähnyt itsesi sellaisena ja syyttänyt siitä itseäsi, mikä sai aikaan koko tämän unien kauhumaailman, joka siis on helvetti, koska jokainen tila joka on erossa Jumalasta ja siten epätosi, on helvetti. Onneksi tämä kaikki ei ole tietenkään totta, vaan nukahtaneen mielen kuvitelmaa, mutta koska se on Jumalan lapsen mielen kuvitelmaa, se ei ole voimaa vailla. [T-3-VII-1:7] Tämä maailma tuntuu meistä hyvinkin todelliselta ja konkreettiselta kehoineen ja sairauksineen ja kaikkine vikoineen. Mitä muuta se voisikaan olla, saadessaan täydellisen ja pyhän Jumalan Pojan unohtamaan todellisen Identiteettinsä. 

Jos haluat lähteä penäämään selvitystä kavallukseen, mieti ensin mitä se on ja miksi. Sinä olet keksinyt rahan ja antanut sille merkityksen ja arvon. Mitä se on? Onko se mitään? Onko mikään mikä on unimaailmassa arvokasta? Jos koet että sinulta on otettu jotain pois, vahvistat vain jälleen eroamisen ajatusta ja egoa. Todellisuudessa antaja ja saaja on aina sama.[OT-H-108] Sinä olet sellainen kuin miksi Jumala sinut loi. Se ei luonut sinun kehoasi, vaan ikuisen Hengen, Joka Sinä Olet. Voiko Siinä olla puutetta, joka on Jumalan itsensä kaltainen? Kurssi kehottaa meitä hylkäämään maailman, ei vain osia siitä, jotain mistä emme pidä, vaan koko maailman, tekemään siitä mielissämme merkityksettömän, koska sitä se on, koska sitä ei ole olemassa. Niin kauan kuin haluamme muuttaa maailmaa, emme pääse täältä vankilasta mihinkään, koska aina yrittäessämme tehdä jotain muutosta "parempaan" tai "oikeudenmukaisempaan" suuntaan, yritämme muuttaa valkokangasta, seurausta, emmekä sen syytä, alitajunnan projektorissa olevaa syytä, eli omaa mieltämme, joka on ainoa ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Jeesus, valaistunut vanhempi veljemme, koki myös aikas kovia vastoinkäymisiä, mutta mitä hän sanoo nyt ja sanoi kiusaajilleen? "Jumalani, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Me olemme Kurssista saaneet myös lukea nämä sanat, jotka J sanoi ollessaan lyötynä ristille ja mitä ne merkitsevät. [T-2-V-A-16] Anteeksianto ei näe sitä mitä tehdään, vaan antaa anteeksi sen, mitä ei ole koskaan tehty. Hänen sanansa oli pyyntö Pyhälle Hengelle parantaa heidän mieltään, jotka eivät tienneet mitä tekivät, eli hyökkäsivät vain omaa itseään vastaan. Seurauksiin ei viitattu, koska ne eivät olleet tosia.

Jos haluamme kavaltajan kiinni "synnistään", olemme jo ottaneet oppaaksemme egon. Ehkä sinun läksysi oli osittain opittu, jotain meni oikein, tai sitten se meni oikein täysin. Mikäli asia vaivaa mieltä, jatka anteeksiantoa. Älä välitä siitä, vaikuttaako se nykyisyyteen tai tulevaan, tai näkyykö siitä jotain seurauksia maailman tasolla, se kuuluu PH:lle. Aina kun muisto palaa mieleesi, ja jos se ei vielä ole neutraali, jatka anteeksiantoa. Tämä on se meidän tehtävä harhojen kanssa ja ajassa. Valaistumiseen ei ole mitään oikotietä, paitsi juuri tämä. Oikaiseva anteeksianto säästää meiltä tuhansia vuosia, ja useita elämiä. Sitä ei kannata jättää myöhemmäksi. Voimme tehdä oman tulevaisuutemme ja veljiemme tulevaisuuden eteen paljon juuri nyt. Mutta koska olemme niin tottuneet tuhansien elämiemme aikana egon "anteeksiantoon", joka on anteeksiantamattomuutta anteeksiannon valepuvussa, meidän on muistutettava itseämme usein siitä, mitä oikea oikaiseva anteeksianto on. Emme siis anna anteeksi sitä mitä on tehty, vaan annamme anteeksi sen mitä ei ole koskaan tapahtunut, mutta mikä vain näytti tapahtuvan fyysisten silmien ja aistiemme edessä. Me emme edes kovin usein kaytä anteeksi-sanaa, kun käytämme oikaisevaa anteeksiantoa. Hyvä ajatus sanottavaksi hiljaa mielessä kun kohtaa hankalan tilanteen ja/tai vastoinkäymisen on esimerkiksi: "Jumala ei luonut merkityksetöntä maailmaa. Siten tämäkin tilanne on epätodellinen, koska Jumala ei luonut merkityksetöntä maailmaa" [OT-H-14]. Äskeinen suoraan Kurssista, missä vastaavia on lähes loputtomasti sovellettavaksi. Kun vain muistaa, että syyllisyys, kenenkään tai itsen, ei ole totta, sitä ei ole olemassa, eikä sen näennäisistä näkyvistä vertauskuvista - teoista - ole seurauksia vaikka siltä meistä näyttäisikin. Meidän silmämme valehtelevat meille. Kaikki aistimme valehtelevat meille. Me voimme nähdä vain sen maailman joka syntyi syyllisyyden ajatuksesta, joka oli seurausta Jumalaeron ajatuksesta, josta taas seurasi Jumalan pelko, viha Häntä ja itseä kohtaan, jotka kaikki ovat nyt alitajunnassamme - kollektiivisesti - ja tämä synkkä maailma nousi peittämään meiltä totuuden ja sen valon. Muistakaamme siis, että mitään ei ole tehty, mitään ei ole tapahtunut, kaikki veljemme ja siskomme ovat yhä yhtä viattomia ja synnittömiä kuin me kaikki olimme silloin kun olimme yhtä, kun Luoja loi meidät itsensä kaltaiseksi. Sitä me olemme NYT todellisuudessa, jota emme näe. Muistakaamme tämä aina kun näemme egon maailman kauhuja, rikoksia, vihaa, kavaluutta, petosta, murhaa ja pahansuopuutta. Mikään siitä mitä näemme maailmassa ei ole totta. Ja silloin kun todistamme rakkauden osoituksia, lempeyttä, yhteenkuuluvuutta rakkaiden, läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, voimme nauttia ja olla iloisia. Nämäkään vertauskuvat ja symbolit eivät ole todellisuutta, mutta ne heijastavat sitä, koska ne edustavat sitä, mitä me pohjimmiltamme olemme: Täyttä ja pelkkää Rakkautta, iloa ja lempeyttä. Sitä Jumala on, ja koska me olemme Jumalan Seuraus, me olemme sitä myös.

On myös hyvä muistaa tämä, mitä Kurssi meille opettaa: Maailmassa ei ole olemassa muuta kuin rakkauden ilmauksia ja rakkauden pyyntöjä. Kun tämän hyväksyy, on helppo nähdä miten näihin ilmauksiin ja pyyntöhin tulee suhtautua. Rakkauden ilmauksiin tietenkin - rakkaudella. Miten sitten suhtaudumme rakkauden pyyntöihin - jotka siis aina ovat rakkauden pyyntöjä jotka tulevat itseltämme, koska me olemme kaikki muut? Ei ole vaikea arvoitus tämä. On itseasiassa todella helpottavaa, kun todella sisäistää tämän läksyn. KAIKKI mitä voit maailmassa nähdä, joka ikinen tapahtuma tai teko, on joko rakkauden pyyntö tai sen ilmaus. Kun tämän muistaa, ei tarvitse huolia siitä, miten maailma makaa tai mihin se menee. Makaa miten makaa, menee miten tai minne menee. Oikaiseva anteeksianto on ainoa järjellinen vastaus kaikkeen. Se johtaa ainoastaan poispäin harhoista, eikä niihin takaisin eikä vahvista niitä, eikä siten eroamisen ja erillisyyden ajatusta.

On suhteellisen helppoa alkaa ajatella Kurssin suuntaisesti ihan jokapäiväisessä elämässämme, että kun kohtaamme muita ihmisiä, he ovat meidän veljiämme ja siskojamme. On myös suhteellisen helppo pitää mielessä kun kohtaa ihmisiä, että meidän mielemme ovat yhtä ja liittyneitä yhteen, eivätkä ne ole erossa toisistaan, vaikka joku näyttäisikin olevan kanssamme eri mieltä. Mutta, ainakin minulle, on erittäin vaikeaa muistaa, kun kohtaan ihmisiä tilanteissa, joissa minua syytetään, oli se sitten mitä tahansa, et tehnyt sitä tai tätä, unohdit hellan taas päälle tms. ja puolustusreaktio aktivoituu mielessä täysin automaattisesti, että tuo ihminen tuossa on minä itse, ja kaikki mitä hän sanoo tulee minulta itseltäni, minä olen tehnyt tuon unikuvan mieleeni ja syytökset ovat vain minun omaa alitajuista syyllisyyttä. Nämä ovat niitä oppimisläksyjä, joissa niin monesti menemme metsään egovankkureissa, niin että pusikot ryskyy. Otamme itseemme, loukkaannumme ja puolustaudumme eli hyökkäämme ja jäämme kantamaan kaunaa - en minä ollut syyllinen! Mutta onneksi, Kurssin opiskelun myötä, ja omien ajatusten tarkkailun myötä, harjoitus on tuottanut tulosta. Ennen minulta meni hermo todella helposti, käämit kärysivät, kun puolustin itseäni ja milloin mitäkin tekoja, joista sain syytöksiä. Minulta menee edelleen monesti hermo, mutta kun näin käy, olen nykyään lähes heti tietoinen siitä, että olen nyt sillä kynnyksellä, missä valinta joko egon tai Pyhän Hengen välillä tehdään. Edelleen, monesti sorrun egon kyytiin ja loukkaannun ja puolustaudun, mutta nyt tajuan sen heti. "No niin, taas sitä mentiin egon lankaan, joopa joo. No, onneksi voin muuttaa mieltäni. Minä olen ikuinen viaton Henki. Syyllisyyttä ei ole olemassa. Sinä olet yhtä minun kanssasi. Jumalan Poika on meissä yksi". Tai jotain muuta vastaavaa oikaisevaa anteeksiantoa. Ja yhä useammin muistan myös kiittää Pyhää Henkeä, että Hän antaa ajatuksensa mieleeni, silloin kun niitä tarvitsen ja voin valita uudestaan, sen suhteen miten näen maailman.

Mutta mikä on kehon jälkeen egon suurin "liittolainen"? Tietenklin raha. Se ajaa lähes kaikkia egon toimia, se tekee ihmiset hulluiksi köyhyydessä ja se tekee ihmiset hulluiksi rikkaudessa - sitä on aina liian vähän tai ei tarpeeksi tai jos sitä on tarpeeksi, sekään ei riitä. Se pyörittää meitä kuin pässejä narussa (Iisa: S$ pyörittää. Hieno biisi ⇨ https://www.youtube.com/watch?v=JmLkQp9qJVA). Tietenkin me elämme täällä unimaailmassa näiden asioiden keskellä ja tarvitsemme rahaa kaikkeen mahdolliseen pysyäksemme elossa, lämpiminä ja suojassa, emmekä tosiaan voi istua vain jossain pylväspyhimyksenä, jos emme siis koe johdatusta siihen tai muuhun askeesiin. Mutta mitä Kurssi kertoo meille siitä, mitä me Jumalan opettajina tarvitsemme, niin rahan suhteen kuin parantamisen ja parantumisen. Kaikki anteeksiantohan - siis oikaiseva anteeksianto - on parantamista ja parantumista, jota vain ei pidä sekoittaa kehoon ja kehollisiin ongelmiin, niin että ne nähtäisiin syynä; ne ovat aina oireita mielessä olevasta alitajuisesta syyllisyydestä, joka kirjoitti käsikirjoituksen sellaiseksi, että uskoisimme kohoihin ja erillisyyteen, kipuun ja mielihyvään.

Kurssin lisäosa, Psykoterapia, sanoo muun muassa näin, ja terapeutti sanan voi korvata millä ammatilla tahansa, kuten Pursah ja Arten meitä ovatkin neuvoneet, tai vaikka määreellä Jumalan opettaja/oppilas:

Edistyneelläkin terapeutilla on joitakin maallisia tarpeita niin kauan kuin hän on täällä. Jos hän tarvitsee rahaa, sitä annetaan hänelle - ei maksuksi jostakin, vaan jotta häntä autettaisiin palvelemaan suunnitelmaa paremmin. Raha ei ole pahaa. Se ei ole mitään. Mutta kukaan ei pysty elämään täällä täysin vailla harhoja, sillä hänen on yhä pyrittävä siihen, että jokainen kaikkialla ottaa vastaan viimeisen harhan. Tämän yhden päämäärän suhteen hänellä on mahtava osa, jonka vuoksi hän tuli tänne. Vain sitä varten hän viipyy täällä. Ja sen aikaa kun hän viipyy, hänelle tullaan antamaan se, mitä hän tarvitsee viipyäkseen. [P-3-III-1:3-10]

"... että jokainen kaikkialla ottaa vastaan viimeisen harhan". Mitä J tällä tarkoittaa. Minä käsitän sen niin, että hän tarkoittaa anteeksiantoa. Sehän on myös harha, kuten J kurssissa sanoo, mutta se on ainoa harha, joka sen sijaan että se johtaisi niitä kohti, johtaa niistä poispäin. Kun luovumme kaikista muista harhoista matkallamme henkisellä polulla, koittaa lopulta se hetki jolloin ainoa harha mikä meillä on, on anteeksiannon harha. Mehän olemme Jumalan Poika, joka on Isänsä kaltainen, eikä Hän tarvitse anteeksiantoa, koska Hänessä ei ole mitään sellaista, joka vaatisi anteeksiantoa. Me tarvitsemme sitä täällä, ja se tulee olemaan se viimeinen harha, jonka me luovutamme Pyhälle Hengelle kun mitään muuta ei ole enää nähtävissä kuin Kristuksen kasvot, ja nekin näkyvät vain hetken, jonka jälkeen katoamme Jumalan sydämeen.

Anteeksianto pyyhkäisee kaikki muut unet pois, ja vaikka se itsekin on uni, se ei synnytä niitä lisää. Kaikkien muiden harhojen - paitsi tämän yhden - on pakko kertautua tuhatkertaisina. Mutta juuri siihen harhat päättyvät. Anteeksianto on unien loppu, sillä se on heräämisen uni. Se ei itsessään ole totuus. Se osoittaa kuitenkin suuntaan, josssa totuuden on oltava, ja se antaa suunnan Jumalan Itsensä varmuudella. Siinä unessa Jumala Poika herää Itseensä ja Isäänsä, tietäen että Ne ovat yhtä. [OT-H-198-3]

Jos ja kun joku kavaltaa tai varastaa minulta rahaa, miten minun tulisi suhtautua tai pikemminkin ensin tehdä? Ehdottomasti viedä asia sille Joka Tietää Kaiken. "Pyhä Henki, minä en tiedä mitä mikään merkitsee, tämä kavallus/varastaminen mukaanlukien. Enkä osaa suhtautua siihen. Enkä halua käyttää vanhoja oppejani valona joka ohjaa minua nyt". [T-14-XI-6:7-9]

Näin tuot asian Hänelle jolla on siihen vastaus. Odota vastausta, joka saattaa tulla mieleesi ajatuksena heti tai myöhemmin, se saattaa olla jotain jonka kuulet radiosta, näet televisiosta, luet kirjasta tai lehdestä tai netistä, tai joku sanoo sinulle jotain joka soittaa kelloja mielessäsi tai se paljastuu sinulle intuitiivisena innoituksena. Mitä tahansa, vastaus tulee aina, on vain kyse siitä kuinka valmiita me olemme ottamaan vastauksen vastaan. Olemmeko avoimia sille, vaikka se olisikin esimerkiksi meidän tavallista oikeuskäsitystä täysin vastaan? Tai sitten vastaus on se, että mitään "näkyvää" tai "kuuluvaa" vastausta ei tarvita. Virhe on anteeksiannettu eli oikaistu. Pyhä Henki hoitaa loput. Jätämme kaiken Hänen haltuunsa ja menemme eteenpäin. Ja mehän tiedämme mitä meidän tulisi tehdä kaikkien maailman ilmiöiden kanssa, joita kohtaamme ja jotka aiheuttavat meille harmaita hiuksia. Oikea anteeksianto on ainoa tie ulos unohduksen unesta takaisin Kotiin täydelliseen Ykseyteen. Riippuu sitten meistä, kuinka valmiita me olemme luopumaan unimaailmastamme. Olemmeko todella sydämestämme valmiit ottamaan vastaan Sovituksen tien ja jättämään taaksemme kaiken sen, mitä näennäinen maailma tarjoaa? Sitä on aina hyvä kysyä itseltään ja muistaa myös seuraava vertaus, joka kerrotaan Renardin kirjassa: Teksasilainen maanomista ei pitänyt siitä, että hänen yksityitilansa rajakieltoa rikottiin ja niinpä kun hänen palkolliset saivat kiinni näitä "rajasyntisiä", hän sanoi aina joka kerta: "Hirttäkää. Oppiipahan olemaan". Kun tämä tilanomistaja sitten poistui maallisesta majastaan ja tuli taivaan portille, Pietari kysyi Jeesukselta mitä miehelle tehdään. Jeesus vastasi: "Antakaa hänelle anteeksi. Oppiipahan olemaan".

Jos me tuomitsemme jonkun kavalluksesta, me teemme totta asiasta, joka ei ole totta. Me teemme tekijästä syyllisen, eli kerromme omalle mielellemme, että itse olemme syyllisiä. Näin mielen laki toimii koska mieli on yksi, ja näennäisestä jakaantumisesta huolimatta, se EI ole jakaantunut, vaan kaikki sen näennäisesti erilliset osat ovat liittyneinä toisiinsa eli yhtä. Siksi Kurssi sanoo, että siten miten näet toiset, näet itsesi ja siihen lopulta uskot. Kun tuomitset muita, kerrot aina mielellesi, että olet itse syyllinen. Tämä syyllisyys sitten projisoidaan "ulos" mielestä maailmaan, ja niin me näemme syyllisiä kaikkialla joihin voimme tuon syyllisyytemme siirtää. Ja näin alitajuinen syyllisyys pysyy paikallaan ja ego "elossa". Tästä loputtomasta kierteestä ainoa tie ulos on oikaiseva anteeksianto, koska se näkee ettei mitään ole tapahtunut. Miksi sitten reagoisit kavallukseen tai mihinkään muuhunkaan ongelmaan ja yrittäisit muuttaa sitä havaintotasolla, ilmiömaailmassa? Koska se ei ole mitään, sen edustama syyllisyys näkyy siinä nyt sen vertauskuvana, erillisyysajatuksen vertauskuvana ja ainoa asia mikä sen vapauttaa, on nähdä se oikein: mitään syyllistä ei ole olemassa, kukaan ei voi olla syyllinen, koska ketään ei ole missään ja kaikki jotka näyttävät olevan olemassa ovat sinä itse, joka olet uskonut itsesi syylliseksi kun uskoit Jumalaeroon ja pelkäsit Hänen vihaansa ja samaistuit erilliseen egoon, joka neuvoi sinua tekemään maailman mieleesi, jonne voisit piiloutua Jumalan vihalta. Tämä on täysin hullua. Meidän täytyy lopettaa tämä hulluus ja valita se ainoa tie, joka johtaa pois hulluuden unista takaisin mielenterveyteen! 

Ja mitä Kurssi neuvoo meitä tekemään harhojen suhteen? Antamaan anteeksi. Aina ja poikkeuksetta. Se on meidän ainoa tehtävämme täällä. Kaikki muu on toisarvoista, eikä niillä ole mitään merkitystä. Mutta meidän on vaikea päästää irti niistä merkityksistä jotka olemma antaneet asioille; vihaamillemme asioille, sodalle ja kärsimykselle ja vihamiehille, joita rakastamme tuomita, ihan joka päiväisesti kun esimerkiksi katsomme uutisista diktaattoreiden kylvämää tuhoa ja hävitystä, mutta ennen kaikkea asioista, joille olemme antaneet positiiviset arvot; rakkaille esineille, rakkaille paikoille ja taloille, rakkaille eläimille ja lopulta rakkaille ihmisille eli kehoille. Kaikkien niille antamien arvojen hyväksyminen merkityksettömäksi tuntuu meistä kylmältä ja sydämettömältä ja välinpitämättömyydeltä. Mutta kun käy läpi Kurssin työkirjan ensimmäiset muutaman kymmentä harjoitusta, ymmärtää mitä Kurssi meiltä haluaa. Se haluaa että me näemme maailman sellaisena kuin se on. Se ei ole mitään. Se on neutraali. Se on harha jonka olemme kuvitelleet, eikä se tee mitään. Me olemme antaneet sille kaiken sen arvon minkä olemme nähneet valheellisen itsen silmin joko arvokkaana, arvottomana tai välteltävänä. Pahana tai hyvänä. Kauniina tai rumana. Harjoitukset kertoo meille, että me emme näe mitään oikein. Että silmämme ja kaikki aistimme kertovat meille pelkästään valheellisia asioita. Ja kun Kurssia opiskelee enemmän, niin näinhän se on. Kaikki mitä elämäksemme kutsumme on harhaa, joka ei ole totta. Mutta meillä on vahva psykologinen side, syvä usko siihen, että me itse ymmärrämme maailman ja että se todellakin on olemassa. Kurssi pyrkii siihen, että tämä egon ajatusmalli käännetään ympäri täysin päinvastaiseksi: tämä itse ei ole mitään, se on valhe, todellinen Itse, on kaikki. Kaikki läheiset ihmiset, tutut ja tuntemattomat kehot eivät ole mitään, koska todellisuudessa heitä ei ole olemassa - todellisuudessa he, kaikki, OVAT minun kanssani yhtä siinä todellisuudessa, missä olemme Yksi ja Ykseys. He kaikki - ne kaikki jotka voin nähdä fyysisillä silmilläni ja aisteillani kokea - ovat Jumalan Pojat, jokainen, ja jokaisessa meissä on Kristus, Joka on Yksi. Maailmaa ei ole olemassa, eikä siten kuolemaa.

Katso rakastavin silmin häntä, joka kuljettaa Kristusta mukanaan, jotta näkisit hänen kunniansa ja iloitsisit siitä, että Taivas ei ole erossa sinusta. [T-26-IX-1:6]

On vain Elämä täydellisessä Ykseydessä. "Itsestäni minä en tee mitään" vaan kaikki on Jumalasta, joka on minun Alkulähteeni, josta en ole koskaan lähtenyt mihinkään, koska Jumala ajatteli, loi, minut itsensä kaltaiseksi ja Me olemme Yhtä. Muoto ei ole mitään, mutta kun se nähdään oikein, siitä tulee keino nähdä totuus. Tätä on puhdas non-dualismi, eikä sitä ole helppo hyväksyä, eikä sitä ole helppo soveltaa täällä unielämissä, jossa kohtaamme milloin mitäkin egon temppuja. Se ei ole helppoa, mutta se on tehtävissä, ei yksin, vaan sen kanssa, Joka on meidän mielemme oikeamielisessä osassa.

Miten me voisimme tuomita, esimerkiksi tämän kuolinpesän kavalluksen? Jos me todella haluaisimme tuomita oikein, me huomaamme miettiessämme tätä, että se lopulta on täysin mahdotonta. Käsikirjoitus on valtava vyyhti - kuin tuhansia siimasykeröitä jotka ovat sotkeutuneet toisiinsa. Yksittäiset elämät ovat näitä sykeröitä. Perunkirjoitukseenhan usein liittyy useampi henkilö siihen liittyviä yksilöitä suvun puolesta ja sukuun tulleita ja "ulkopuolisia" vieraita, jotka huolehtivat ja hoitavat perunkirjoitusta. Eli suuri määrä siimasykeröitä, jotka ovat sotkussa keskenään. Jotta voisimme tuomita oikein, erottaa sykeröt toisistaan niin, että kaikille koituisi oikeudenmukainen lopputulos, meidän pitäisi tietää lukematon määrä entisiä, nykyisiä, ja tulevia - menneet elämät, nykyiset ja tulevat elämät - tapahtumia ja niiden vaikutukset kaikkiin ja kaikkeen, jotka tilanteeseen ja siihen liittyviin ihmisiin liittyy. Hänen joka täällä tuomitsisi tulisi etukäteen tietää valtava määrä vaikutuksia kaikkiin tilanteeseen liittyviin ihmisiin, niin menneessä kuin tulevassa ja sillä hetkellä. Voiko joku täällä maailmassa tosiaan julistaa, että olisi tällainen henkilö? Ei. Siihen kukaan ei täällä pysty, ja siksi Kurssi neuvoo meitä, että Jumalan opettajina meidän tulee käsittää, että meidän ei ainoastaan pidä olla tuomitsematta, vaan että me emme osaa tuomita. [OK-10-2:1] Tuo edellinen viittaus on Käsikirjasta luvusta 10, jota ehdotan luettavaksi ja luettavaksi uudestaan jos se jo on luettu. Se selvittää paljon, mitä tulee tuomitsemiseen ja sen mahdottomuuteen täällä.

Miksi me siis reagoimme tällaisiin tilanteisiin joita kohtaamme? Niinpä, sepä kysymys. Ja vastaus on, että me alitajuisesti haluamme tehdä tästä harhan unimaailmasta totta, koska me panostimme erillisyyden käsitteeseen, yksilöllisyyden käsitteeseen jota seurasi kaikki muu, mitä erillisyyteen ja individualismiin liittyi; pelko ja viha, hyökkäys ja puolustus, syyllisyys ja tuomitseminen. Nämä kaikki liittyvät vain erillisyyteen, niitä ei voisi olla missään muualla kuin erillisyyden unessa. Täydellisessä Jumalan ykseydessä, jossa vallitsee ikuinen rauha, missä ei ole tietoisuutta toiseudesta, missä ei voi olla vastakohtaa, mikään näistä ei voi olla olemassa. Siten ne kaikki ovat epätosia. Tatä tarkoittaa Kurssin alkujohdannossa oleva lause:

Mitään todellista ei voi vahingoittaa. Mitään epätodellista ei ole olemassa. Tässä lepää Jumalan rauha. [T-J-2]

Eli kääntäen, kaikki mitä näennäisesti voidaan vahingoittaa, valheellinen itse, egomieli, keho, on epätodellista, eikä mikään niistä ole olemassa. Se mikä on todellista, ei sisällä hyökkäyksen/puolustuksen käsitettä, koska se on ykseys, jossa ei voi olla vastakohtaa, eikä siten vahingoittumista.

Sanoit että epäilit, että teit virheen edellisen läksyn suhteen ja siksi tämä uusi läksy olisi niin samanlainen. Itseasiassa meidän on turha mietti tällaisia, koska me emme voi tietää. Kurssi kertoo meille, että täällä me emme tiedä mitä mikään merkitsee. Ja että itse asiassa se, että päästämme irti siitä uskosta että me itse, meidän valheellinen pieni itse, tietäisi jotain tai tietäisi mitä varten mikäkin asia on ja tapahtuu, on se askel sitä kohti, että olemme valmiit poistamaan esteet totuuden paluun tieltä. Meidän on myönnettävä että me olemme opettaneet itseämme kulkemaan harhaan, olemme pimeässä, emmekä tiedä mitään ja se minkä näemme, näemme virheellisesti ja vääristyneenä. Me olemme ne Platonin vertauksessa kahleissa ja pimeässä luolassa vankeina olevat ihmiset. Kun myönnämme että me emme tiedä, me annamme Pyhälle Hengelle sen mikä Hänelle kuuluu. Me jättäydymme hänen johdatettavakseen, me jättäydymme Hänen vastuulleen. Kaikki tekevät virheitä, jopa valaistuneet. Valaistuneen ja meidän välinen ero on siinä, että he antavat itselleen anteeksi samantien. Kyky antaa anteeksi itselle lähes välittömästi, on henkisesti edistyneen tunnusmerkki. En sano päteekö se minuun, mutta haluan uskoa, tai olen myös varma, että vuosien kuluessa harjaannun asiassa paremmaksi, kun anteeksiannosta tulee luonnollinen osa ajattelua, ja lopulta siitä tulee tapa olla. Virheillä ei ole merkitystä. Sillä mitä teemme täällä ei ole merkitystä. Kaikki mitä täällä muodon tasolla tapahtuu, ei merkitse mitään, koska ne ovat seurausta syystä, joka ei ole todellinen, perimmäinen ajatus eroamisesta ja erillisyydestä. Mutta meidän on otettava siitä vastuu itsellemme. Me teimme maailman ja sen kaiken mitä siinä tapahtuu. Meidän täytyy katsoa sitä syytä, joka on kaiken maailman alku. Ja meidän täytyy katsoa sitä Pyhän Hengen kanssa, muuten se voi olla liian pelottavaa. Hänen näkökykynsä kautta me näemme että se, mitä "teimme", ei ole totta, se on epätodellista, eikä sitä edes ole tapahtunut. Tämä on Sovituksen ydin. Minä en rikkonut ykseyttä, enkä alkanut sotaa Jumalaa ja Itseäni vastaan. Minä vain erehdyin luulemaan niin kuvitellussa unessani. Mitään ei ole tapahtunut. Näin nähtynä, Kristuksen näkökyvyn kautta, me emme enää ole maailman uhreja, me emme ole seuraus, vaan syy. Ja se syy on epätosi. Todellisuutemme on tämän maailman, ajan ja paikan ulottumattomissa Jumalan Mielessä ikuisesti muuttumattomana.

Kun ajattelet, että olet tehnyt virheen, hyppäät egon kelkkaan, mutta hyppää siitä saman tien pois. Jumalan Poika ei tee virheitä. Koska Jumalan Poika on täydellinen kuten Isänsä, virheiden teko on mahdotonta. Naurahda itsellesi, teit sitten mitä teit. Katso sitä Pyhän Hengen kanssa lempeästi ja sano itsellesi: "Minä olen Isäni pyhä Poika. Minun pyhyyteni on Hänessä ja Hänen tahtonsa on minun Tahtoni, eikä meissä ole eroa. Ikuisesti Minä olen se, miksi Hän minut loi, eikä mikään uni voi sitä muuttaa." Esimerkiksi. Sinulla on omat sanasi, jotka saat Pyhältä Hengeltä, kunhan muistat niitä pyytää. J sanoo kauniisti työkirjan epilogissa näin:

Ystäväsi kulkee kanssasi. Et ole yksin. Kukaan ei voi kutsua Häntä turhaan. Olipa ongelmasi mikä tahansa, voit olla varma, että Hänellä on siihen vastaus ja että Hän antaa sen sinulle ilomielin, jos vain yksinkertaisesti käännyt Hänen puoleensa ja pyydät sitä Häneltä. Hän ei ole antamatta sinulle kaikkia tarvitsemiasi vastauksia mihin tahansa, mikä sinua on vaivaavinaan. Hän tietää tavan, jolla kaikki ongelmat ratkaistaan ja kaikki epäilykset voitetaan. Hänen varmuutensa on sinun. Sinun ei tarvitse kuin pyytää sitä Häneltä, niin se sinulle annetaan. [OT-E-1:2-9]

Minusta tässä kappaleessa on kuvaavaa myös kohta, "mikä sinua on vaivaavinaan." Nimenomaan, meitä näyttää vaivaavan moni asia, mutta vaivaako ne meitä oikeasti? Me luulemme kaikenlaista, me luulemme että jokin uhkaa meitä, me luulemme että meillä on ongelmia, me luulemme että meillä on vaikeuksia, että meiltä otetaan jotain pois. Mikään niistä ei ole totta. Ja niin kauan kuin jätämme tämän tosiasian tunnustamatta, me emme vapauta näitä asioita syyllisyydestä, jonka olemme niiden taakaksi antaneet alitajuisella tasolla, vaan syyllisyys pysyy paikallaan, siihen asti kun tunnustamme, että meitä ei voi oikeasti vaivata mikään, koska olemme Jumalan lapsia, täydellisen turvassa Hänen mielessään kaiken aikaa, aina ja ikuisesti, ja havaitsemamme maailma on harhakuva, unohduksen paksu verho, joka estää tuon totuuden loistamasta mieleemme, joka uneksii olevan maailman uhri ja kaikenlaisten ongelmien vaivaama.

Ja viimeisessä harjoituksessa:

Ja jos tarvitsen auttavan sanan tielläni, Hän antaa sen minulle. Jos tarvitsen ajatuksen, Hän antaa senkin. Ja jos en tarvitse muuta kuin hiljaisuutta, ja rauhallisen avoimen mielen, saan nekin Häneltä lahjaksi. [OT-H-361-365-1:1-3]

Me olemme pelanneet egon roolipelejä jo aivan liian kauan. Me olemme täyttäneet omat elämämme erilaisilla hahmoilla joilla on kaikilla erilaiset naamiot; toisessa elämässäni uhrini on sortajani, viholliseni rakastettuni, vihamieheni rakkain ystäväni, tuomitsemani kavaltaja minun kavallukseni uhri. Näitä eri erityissuhteiden muotoja olen keksinyt loputtomasti, jotta uskoisin, että ne kaikki ovat erilaisia ja erityisiä. Mutta ne ovat kaikki samaa ja niiden ydin on aina sama: dualismi. Vastakohtien harhainen olemassaolo. Kaikki viholliseni ja kaikki rakkaani, kaikki joita olen vihannut ja kaikki joita olen rakastanut, omaavat omanlaisensa naamiot. Nyt on aika riisua ja laskea kaikki naamiot ja mitä me näemme? Jokainen on minä itse! Jokaisella hahmolla on minun kasvoni. Unohduksen verho oli niin paksu, että kuvittelin kaikki muut erillisiksi, vaikka kaikki olivat aina minä itse. Nyt voin nähdä Kristuksen kasvot kaikissa poikkeuksetta. Jumalan Poika on meissä kaikissa yksi. Vihdoinkin minä voin nähdä!

Mitä ego haluaa sanoa sinulle tässä kavallusasiassa? Se haluaa että se, rikos, joka on tehty, otetaan vakavasti (kuten se haluaa että kaikki muukin otetaan erittäin vakavasti). Sehän on suuri vääryys ja petos! Syyllinen on löydettävä, syytettävä ja tuomittava siitä vakavasta rikoksesta mitä syyllinen on tehnyt. Miten tämän pahantahtoisen rikoksen tekijän voisi päästää kuin koiran veräjästä? Sehän olisi oikeusmurha! Oikeuden on tapahduttava! Ja näin me jälleen tuomitsemme vain itsemme, kerromme yhtenäiselle mielelemme, että olemme syyllisiä, että olemme pahoja ja pahantahtoisia, ja että tarvitsemme rangaistusta ja meidät täytyy tuomita rikoksesta, jonka olemme tehneet. Tätä ego meille tarjoaa jatkuvasti, lakkaamatta, kaikissa ilmiömaailman muodoissa, jotta syyttäisimme ja arvostelisimme toisia, ja siten alitajuisesti itseämme, mikä juuri takaa egon "elossa" pysymisen.

Tämä on egon mantraa, kuoleman, kärsimyksen ja menetyksen ja puutteen mantraa, jota se on opettanut meille vuosi miljardit, ja me olemme olleet hyvät oppilaat, kuten voimme todistaa katsoessamme maailmaa ja sen hölmöyksiä joita siinä vallitsee, on aina vallinnut ja tulee vallitsemaan, kunnes kaikki Jumalan Pojat ovat valmiit ottamaan vastaan sen ainoan päämäärän joka on mahdollinen ja jonka lopputulos on jo yhtä varma kuin Jumala itse [OT-H-131-5:6]. Lineaarisessa ajassa näyttää siltä, että tämä Jumalan Poikien yhteenliittyminen kestää ajassa todella kauan, mutta olemme jo Kurssista oppineet, että aika on holografinen, ja lineaarisuus on vain tämän maailman kokemus joka meillä täällä on. Sitä me ymmärrämme ja siten me joudumme asiat käsittelemään ja katsomaan niitä lineaarisesta näkökulmasta.

Me olemme loputtomasti kuunnelleet tuota egon synkkää mantraa, mutta meillä on aina valinta. Se on meillä "viimeisellä tuomiolla" ja se on meillä elämässämme joka päivä ja jokaikinen hetki. Mitään muuta vapautta meillä täällä ei olekaan, eikä ole koskaan ollutkaan. Ja mehän tiedämme mikä on oikea valinta egon valitsemisen sijaan?

Haluan tähän yhteyteen liittää muutamat kappaleet IKO:sta, jotka minusta sopivat palvelemaan edellistä kysymystä. Kunhan muistamme että kaikki anteeksianto on aina parantamista ja että voimme aina vain parantaa itseämme silloin kun parannamme muita - eli käytämme oikaisevaa anteeksiantoa ketä tahansa kohtaan, koska kaikki muut ovat minä itse. Sen mitä mielessäni annan veljelleni - joko tuomion tai viattomuuden lahjan - sen saan itselleni, koska todellisuudessa antaja ja saaja on aina yksi ja sama. Ja kun IOK puhuu opettajasta ja oppilaasta, ilmiötasolla se voi tarkoittaa esimerkiksi toisilleen vihamielisiä ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia, ja siinä missä oppilas on myös opettaja, myös opettaja on oppilas. Kun opetat (annat anteeksi oikein) oppilaallesi (eli kuka tahansa jonka kohtaat joko vastoinkäymisessä tai myötäkäymisessä) ja opetat tälle Jumalan Sanaa hiljaa mielessäsi (kun näet hänet Kristuksen tai Pyhän Hengen näkökyvyn kautta ikuisena, ajattomana, viattomana ja synnittömänä Henkenä joka on kaikki), opetat itselle, että sinä myös olet tuo kaikki; te olette yhtä mieltä, Jumalan Poika teissä yksi.

Mtk.

Seuraava lainaus Opettajan käsikirjasta, luku 18, Miten oikaisu tapahtuu?

1. Kestävää oikaisua - ja vain se on todellista oikaisua - ei voi tapahtua ennen kuin Jumalan opettaja on lakannut sekoittamasta tulkintaa ja tosiasioita tai harhaa ja totuutta keskenään. Jos hän väittelee oppilaansa kanssa jostakin maagisesta ajatuksesta, hyökkää sitä vastaan, yrittää selvittää sen virheitä tai osoittaa sitä vääräksi, hän vain todistaa sen olevan totta. Silloin hän väistämättä masentuu, sillä hän on "todistanut" sekä oppilaalleen että itselleen, että kummankin tehtävänä on paeta sitä, mikä on totta. Ja senhän täytyy olla mahdotonta. Todellisuus on muuttumaton. Maagiset ajatukset ovat vain harhoja. Muuten pelastus olisi vain sama ikivanha ja mahdoton uni, joka pelkästään esiintyisi toisenlaisessa muodossa. Mutta pelastuksen unella on uusi sisältö. Ero ei esiinny pelkästään muodossa.

2. Jumalan opettajien pääläksynä on oppia reagoimaan maagisiin ajatuksiin täysin ilman suuttumusta. Vain siten he voivat julistaa totuutta itsestään. Pyhä Henki voi silloin puhua heidän kauttaan Jumalan Pojan todellisuudesta. Silloin Hän voi muistuttaa maailmaa synnittömyydestä, kaiken Jumalan luoman muuttumattomasta ja pysyvästä tilasta. Silloin Hän voi puhua Jumalan Sanaa kuuleville korville ja tuoda Kristuksen näkökyvyn näkeville silmille. Silloin Hän on vapaa opettamaan kaikille mielille totuutta siitä, mitä he ovat, jotta he voisivat palata iloiten Hänen luokseen. Ja silloin on synnit annettu anteeksi, sillä Hänen silmänsä eivät niitä näe, eivätkä Hänen korvansa niitä kuule Jumalan Sanassa.

3. Suuttumus kirkuu: "Syyllisyys on todellista!" "Todellisuus pyyhkiytyy pois silloin, kun tällaiseen mielettömään luuloon uskotaan enemmän kuin Jumalan Sanaan. Silloin kehon silmät "näkevät" ja vain sen korvat voivat "kuulla". Sen valtaama pieni tila ja vähäiset henkäykset mittaavat silloin todellisuutta. Ja totuus muuttuu vähäpätöiseksi ja merkityksettömäksi. Tähän kaikkeen ja maailmaan, jonka varassa se lepää, oikaisulla on yksi vastaus:

Olet vain erehtynyt pitämään tulkintaa totuutena. Ja olet väärässä. Mutta erehdys ei ole synti, eivätkä sinun erehdyksesi ole syösseet todellisuutta valtaistuimeltaan. Jumala vallitsee ikuisesti ja vain Hänen lakinsa hallitsevat sekä sinua että maailmaa. Hänen Rakkautensa on ainoa, joka pysyy. Pelko on harhaa, sillä sinä olet Hänen kaltaisensa.

4. Jotta Jumalan opettaja voisi parantaa, on hänen olennaisen tärkeätä antaa kaikki omat erehdyksensä oikaistaviksi. Jos hän tuntee vähäisintäkään ärtymystä reagoidessaan keneen tahansa, todetkoon hän välittömästi tehneensä asiasta tulkinnan, joka ei ole totta. Kääntyköön hän sen jälkeen sisimpäänsä ikuisen Oppaansa puoleen ja antakoon Hänen päättää, mikä vastauksen tulisi olla. Silloin hän paranee ja hänen parantuessaan hänen oppilaansakin paranee. Jumalan opettajan ainoana vastuuna on hyväksyä Sovitus itselleen. Sovitus merkitsee oikaisua eli erehdysten tekemättömiksi tekemistä. Kun se on saatettu loppuun, Jumalan opettajaa voidaan kutsua ihmeiden tekijäksi. Hänen syntinsä on annettu hänelle anteeksi, eikä hän enää tuomitse itseään. Miten hän siis voisi tuomita ketään muutakaan? Ja kuka olisi se, jota hänen anteeksiantonsa ei pystyisi parantamaan?

[OK-18]

Seuraava lainaus on Opettajan käsikirjasta, luvusta 7, Pitäisikö parataminen toistaa?

4. Yksi vaikeimmin tunnistettavista kiusauksista on se, että oireiden jatkuessa parantumista aletaan epäillä, ja se tulkitaan luottamuksen puutteesta johtuvaksi erehdykseksi. Mutta se taas edustaa hyökkäystä. Yleensä asia näyttää täysin päinvastaiselta. Tuntuu aluksi järjettömältä, kun kuulee sanottavan, että jatkuva huolehtiminen on hyökkäämistä. Sillähän on kaikki rakkauden tunnusmerkit. Rakkaus ilman luottamusta on kuitenkin mahdotonta, ja epäilystä ja luottamusta ei voi olla olemassa samanaikaisesti. Ja vihan täytyy olla rakkauden vastakohta, ilmenipä se minkälaisessa muodossa tahansa. Kun et epäile lahjaa, et voi epäillä sen tuloksiakaan. Juuri tällainen varmuus antaa Jumalan opettajille voimaa olla ihmeiden tekijöitä, sillä he ovat asettaneet uskonsa Häneen.

5. Todellinen syy epäillessäsi jonkin Jumalan opettajalle ratkaistavaksi annetun ongelman tulosta, on aina epäily itsen suhteen. Se viittaa väistämättä siihen, että olet luottanut kuviteltuun itseen, sillä vain sellaista itseä voidaan epäillä. Tällainen harha voi ilmetä monella tavalla. Kenties tunnet heikkouden ja haavoittuvuuden pelkoa. Kenties pelkäät epäonnistuvasi ja häpeät, koska koet olevasi riittämätön. Kenties tunnet itsesi syylliseksi ja olet hämilläsi, koska olet ollut väärällä tavalla nöyrä. Erehdyksen muoto ei ole tärkeä. Tärkeätä on vain huomata erehdys erehdykseksi.

6. Erehdys on aina jonkinlainen merkki siitä, että olet huolestunut omasta itsestäsi ja suljet potilaan ulkopuolelle. Silloin olet epäonnistunut näkemään potilasta Itsen osana, jolloin kyseessä on identiteettiä koskeva sekaannus. Mieleesi on hiipinyt ristiriita sen suhteen mitä olet ja olet pettynyt itseesi. Olet pettynyt itseesi, koska olet kieltänyt luomisesi Alkulähteen. Jos tarjoat vain parannusta, et voi epäillä. Jos todella haluat ratkaista ongelman, et voi epäillä. Jos olet varma siitä, mikä ongelma on, et voi epäillä. Epäilys on seurausta ristiriitaisista toiveista. Kun olet varma siitä, mitä haluat, epäileminen on mahdotonta.

OK-7

Seuraavat lainaukset on Opettajan käsikirjasta, luvusta 4, Mitä ominaispiirteitä Jumalan opettajilla on? Tietenkin nämä kannattaa sisältää opiskeluun ja perehtyä niihin niin usein kuin tuntee tarvetta. Mtk.

VII Anteliaisuus

1. Sanalla "anteliaisuus" on aivan oma merkityksensä Jumalan opettajalle. Se ei ole sanan tavallinen merkitys, vaan se on itse asiassa opeteltava ja opeteltava hyvin huolellisesti. Kuten kaikki muutkin Jumalan opettajan määreet, tämäkin perustuu loppujen lopuksi luottamukseen, sillä ilman luottamusta kukaan ei voi olla antelias sanan varsinaisessa merkityksessä. Maailman mielestä anteliaisuus merkitsee antamista luopumisen merkityksessä. Jumalan opettajalle se merkitsee antamista, jotta voisi itse pitää. Sitä on korostettu jatkuvasti sekä tekstissä että harjoituskirjassa, mutta se on silti vieraampi maailman ajattelutavalle kuin kenties moni muu oppikurssin esittämä ajatus. Se on vieraampi pelkästään siitä syystä, että se on niin päinvastainen maailman ajattelutavan kanssa. Mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti sanottuna "anteliaisuus"-sana merkitsee täsmälleen päinvastaista Jumalan opettajille kuin maailmalle.

2. Jumalan opettaja on antelias Itsen vuoksi. Sillä ei kuitenkaan viitata siihen itseen, josta maailma puhuu. Jumalan opettaja ei halua mitään sellaista, mitä hän ei voisi antaa edelleen, koska hän ymmärtää, että sellainen olisi sinänsä hänelle arvotonta. Miksi hän sellaista haluaisi? Hänhän vain menettäisi itsekin sen vuoksi. Hän ei voisi saada. Hän ei tavoittele mitään sellaista, minkä hän voisi pitää yksin itsellään, koska se vain takaisi, että hän sen menettäisi. Hän ei halua kärsiä. Miksi hänen pitäisi varmistaa oma kärsimyksensä? Mutta hän haluaa pitää itsellään kaiken, mikä on Jumalasta, ja sen vuoksi tarkoitettu myös Hänen Pojalleen. Ne kaikki kuuluvat hänelle. Ne hän voi antaa edelleen oikeasti anteliaana, jolloin hän varmistaa saavansa ne itsekin ikuisiksi ajoiksi.

OK-4-VII-1,2

VIII. Kärsivällisyys

1. Niillä, jotka ovat varmoja lopputuloksesta, on varaa odottaa ja odottaa kärsivällisesti. Kärsivällisyys on luonnollista Jumalan opettajalle. Kaikella, minkä hän näkee, on varma lopputuloksensa; sen aika saattaa olla toistaiseksi tuntematon hänellekin, mutta hän ei epäile sitä. Sekä aika että vastaus ovat yhtä oikeita. Ja se pätee kaikkeen, mitä tapahtuu joko nyt tai tulevaisuudessa. Menneisyydessäkään ei ole tapahtunut virheitä, ei mitään sellaista, mikä ei olisi koitunut sekä maailman että hänen ja sen henkilön hyödyksi, jolle se näytti tapahtuvan. Ehkä sitä ei ymmärretty silloin, kun se tapahtui. Jumalan opettaja on halukas harkitsemaan uudelleen kaikkia aikaisempia päätöksiään, mikäli ne aiheuttavat tuskaa jollekulle. Kärsivällisyys on luonnollista niille, jotka luottavat. Koska he ovat varmoja kaiken ajassa ilmenevän lopullisesta tulkinnasta, mikään lopputulos, joka on joko jo koettu tai vasta tulossa, ei voi heitä pelottaa. OK-4-VIII-1,2

Kaikki on kirjoitettu. Käsikirjoitus on kirjoitettu. Tapahtuu meille mitä vaan, me voimme ottaa sen vastaan ilolla, koska kaikki vastoinkäymiset ovat vain uusia mahdollisuuksia vapauttaa alitajuista syyllisyyttä, joka on kaiken vastoinkäymisten taustalla - ilmiömaailman seuraukset ovat vain tämän alitajuisen syyllisyyden vertauskuvia. Jokainen anteeksianto oikaisee, lohkaisee alitajuisesta syyllisyysvuoresta palasen ja se annetaan Pyhän Hengen totuuden valoon, missä se puhdistuu ja lopulta katoaa sinne mistä se aikoinaan tuli - eimistään ja eimihinkään. Tämä on tietysti yksinkertaista teoriassa, mutta tämä läksy ei ole helppo, varsinkin silloin kun kyseeseen tulee oman tai läheisten vakava sairastuminen, kuolema, loukkaantuminen, väkivalta tai jokin muu näennäisesti vakavampi vaikeus. Me mittaamme asioita erilaisilla vakavuusasteilla. Pyhän Hengen mittari on aina sama, Sen näkökyvylle kaikki ongelmat ovat samanarvoisia, koska mikään niistä ei ole totta. Samalla tavalla ihmeissä ei ole vaikeusasteita, ne oikaisevat virheitä täysin samalla tavalla oli kyseessä sitten näennäisesti iso tai pieni asia, ongelma.

Seuraavat kappaleet ovat Opettajan käsikirjasta, luvusta 3, Mitä opetustasoja on olemassa? Tässä luvussa tehdään hyvin selväksi, ettei mitään sattumanvaraisia kohtaamisia ole olemassa ja että ne ihmiset jotka elämässämme viipyvät, "satunnaisen" hetken, muutamia sekunteja, tovin, pitemmän tovin, päivistä kuukausiin ja vuosiin tai koko eliniän, ovat määrättyjä, ja jokainen niistä tarjoaa mahdollisuuden parantumiseen/parantamiseen, erityissuhteen tekemisen pyhäksi. Tämän asian hyväksyminen, ettei sattumaa ole, poistaa meiltä kaiken huolen tulevasta. Koska kaikki tapahtuu niin kuin sen on tapahduttava, miksi me vaivaisimme sillä mieltämme? Se mikä tapahtuu, tarjoaa aina meille vain kaksi vaihtoehtoa miten näihin tapahtumiin suhtaudumme. Joko Jumalan Poika on synnitön ja viaton, tai sitten hän ei ole. Muuta valintaa ei ole kuin tämä.

Mtk.

1. Jumalan opettajilla ei ole määrättyjä opetustasoja. Suhde on jokaisen opettamis- ja oppimistilanteen alussa omanlaisensa, vaikka lopullinen päämäärä onkin aina sama: tehdä suhteesta pyhä suhde, jossa kumpikin näkee Jumalan Pojan synnittömänä. Ei ole olemassa ketään, jolta Jumalan Poika ei voisi oppia, joten ei ole olemassa ketään, jota hän ei voisi opettaa. Käytännön syistä hän ei voi kuitenkaan kohdata kaikkia eikä jokainen voi löytää häntä. Suunnitelma sisältää sen vuoksi jokaiselle Jumalan opettajalle hyvin tarkkaan määrätyt kohtaamiset. Pelastus ei ole sattuman kauppaa. Ne, joiden on kohdattava, kohtaavat, sillä yhdessä heidän on mahdollista luoda pyhä suhde. He ovat valmiit toisilleen.

2. Yksinkertaisin opetustaso näyttää täysin pinnalliselta. Se muodostuu hyvin satunnaiselta näyttävistä kohtaamisista: kaksi toisilleen täysin vieraalta näyttävää ihmistä kohtaa "sattumalta" hississä, lapsi törmää juostessaan vahingossa aikuiseen, opiskelijat "sattuvat" kävelemään yhtä matkaa kotiin. Eivät ne ole sattumanvaraisia kohtaamisia. Jokainen noista tilanteista voi muodostua opettamis/oppimis-tilanteeksi. Ehkäpä hississä kohdanneet vieraat hymyilevät toisilleen; aikuinen ei kenties torukaan lasta tämän törmäilystä; opiskelijat saattavat ystävystyä. Jopa täysin satunnaisten kohtaamisten tasolla on mahdollista, että kohdanneet henkilöt luopuvat erillisistä tavoitteistaan edes hetken ajaksi. Se riittää. Pelastus on tullut.

3. On vaikea ymmärtää, että yleismaailmallisen oppikurssin opetustasot ovat todellisuudessa yhtä merkityksetön käsite kuin aikakin. Harha yhden tason suhteen sallii harhan toisenkin suhteen. Ajassa Jumalan opettaja näyttää alkavan muuttaa mieltään maailmasta yhdellä ainoalla päätöksellä, ja sen jälkeen hän oppii uudesta suunnasta yhä enemmän ja enemmän sitä opettaessaan. Olemme jo käsitelleet ajan harhaa, mutta opetustasojen harha näyttää olevan jotain muuta. Kenties paras tapa osoittaa, ettei näitä tasoja ole olemassa, on sanoa, että jokainen opetus- ja oppimistilanteen taso kuuluu osana Jumalan sovitussuunnitelmaan eikä Hänen suunnitelmassaan voi olla tasoja, koska ne ovat Hänen Tahtonsa heijastusta. Pelastus on aina valmiina ja aina olemassa. Jumalan opettajat työskentelevät eri tasoilla, mutta lopputulos on aina sama.

4. Jokainen opetus- ja oppimistilanne on maksimaalinen siinä mielessä, että jokainen siihen liittyvä henkilö oppii aina toiselta henkilöltä niin paljon kuin hänen on mahdollista oppia sillä kertaa. Siinä mielessä, ja vain siinä mielessä, voimme puhua opetustasoista. Kun käytämme määritelmää tällä tavalla, seuraava opetustaso on pitkäaikaisempi ihmissuhde, jolloin kaksi ihmistä kohtaa joksikin aikaa melko voimakkaassa opetus- ja oppimistilanteessa ja näyttää sen jälkeen taas eroavan toisistaan. Nämäkään kohtaamiset eivät tapahdu sattumalta, eikä suhteen näennäinen päättyminen ole todellisuudessa sitä. Ja jälleen kumpikin on oppinut tilanteesta kaiken, mihin hän pystyy sillä kertaa. Kuitenkin kaikki, jotka joskus kohtaavat, kohtaavat jonakin päivänä uudelleen, sillä kaikkien ihmissuhteiden päämääränä on tulla kerran pyhäksi (siimasykerö-elämät*). Jumala ei ole erehtynyt Poikansa suhteen. Kolmas opetustaso ilmenee sellaisissa ihmissuhteissa, jotka kerran muodostuttuaan pysyvät kyseisten henkilöiden koko eliniän. Näissä opetus- ja oppimistilanteissa kullekin henkilölle annetaan tarkoin valittu opiskelukumppani, joka suo hänelle rajattomasti oppimismahdollisuuksia. Näitä ihmissuhteita on yleensä vain harvoja, koska niiden olemassaolon edellytyksenä on, että osapuolet ovat saavuttaneet täysin samanaikaisesti tason, jossa opetus- ja oppimistasapaino on suorastaan täydellinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he välttämättä edes huomaisivat sitä; itse asiassa he eivät sitä yleensä huomaakaan. He saattavat jopa olla varsin vihamielisiä toisiaan kohtaan jonkin aikaa tai kenties koko elämänsä ajan. Mikäli he kuitenkin päättäisivät oppia läksynsä, heillä olisi käytössään täydellinen läksy ja he voisivat sen oppia. Ja jos he päättävät sen oppia, heistä tulee pelastajia niille opettajille, jotka epäröivät ja saattavat jopa näyttää epäonnistuvan. Yksikään Jumalan opettaja ei voi epäonnistua etsiessään tarvitsemaansa Apua.

[OK-3-4,5]

Kaikkea hyvää sinulle, siskoni ja veljeni! Toivottavasti näistä sanoista oli sinulle apua.

Mtk.