Päivän Muistutus # 7

13.11.2024



Päivän Muistutus # 7


"Eksyin" lukemaan Kodin Kuvalehteä missä filosofi Esa Saarinen kertoi voimalauseestaan, joka oli antiikin kreikkalaisen filosofin Epiktetosin aikoinaan kirjoittama. Se kuului niin että, "eivät asiat itsessään saa ihmisiä menettämään mielenrauhaansa, vaan heidän käsityksensä asioista." Tämä on hyvä lause ja on myös askel kohti Todellista Näkökykyä ja voidaan nähdä, että sillä mitä todistan on minun voimaa ja valtaa vain ja ainoastaan, jos annan sille voimaa ja valtaa, eli toisin sanoen uskonko, että se mitä näen on totta, vai ei. Jos jokin näkemäni asia järkyttää minua ja mielenrauhaani, minä olen uskonut sen todeksi ja antanut tuolla asialle voimaa vaikuttaa minuun negatiivisesti. Tätä ego haluaa, aina ja poikkeuksetta. Mutta minulla on valinta, koska minä olen unen näkijä eikä kukaan muu. Voin valita että näen sen epätotena, illuusiona, joka ilmentää alitajuista syyllisyyttäni erostani Jumalasta jonka uskoin todeksi. Nyt kun näen sen ilmaantuvan eteeni minä tahansa negatiivisena tapahtumana tai ilmiönä - loukkauksena, hyökkäämisenä, väkivaltana, sotana, katastrofeina, jotka kaikki yrittävät saada mieleni järkkymään, näen sen vain siellaisena mitä se on; illuusio omassa uneksivassa mielessäni ja nyt valitsen nähdä sen pelkästään sellaisena ku se on; ei mitään. Annan anteeksi itselleni ja veljilleni sen mitä he eivät ole tehneet, koska mitään ei ole tapahtunut, koska maailma ei ole todellinen ja "näkemilläni" seurauksilla ei ole merkitystä, koska niitä ei ole olemassa; ne ovat unta ja unihahmoja minun itse kirjoittamassa näytelmässäni, jonka olen unohtanut itse tehneeni. Epiktetos sanoi myös seuraavaa joka en eräänlainen toisinto ja muunnelma tuosta hänen edellisestä lauseestaan: "Jokaisesta henkilöstä, joka kykenee suututtamaan sinut, tulee mestarisi; hän voi suututtaa sinut vain silloin, kun annat itsesi häiriintyä hänestä." Tämä voidaan nähdä myös niin, että joka kerta kun ja jos joku saa sinut suuttumaan, on sinun mestarisi egossa. Jos taas näet asian ededllä kuvatulla tavalla näkemällä sen epätotena, Pyhä Henki ottaa tuon paikan ja Hänestä tulee mestarisi.

Tämä katsoo suoraan nondualismin suuntaan ja sopii hyvin edelliseen. Minä olen se joka valitsee miten ulkomaailma, joka ei ole todellinen vaan illuusio mielessäni, vaikuttaa minuun. Tästä tulee myös mieleeni oppitunti nro: 3, kirjasta Kristuksen Mielestä - kirja II (Darrell Morley Price. (luettavissa osoitteessa christmind.info)) : "Kaikki mitä näen on mielessäni." Kyseisessä harjoituksessa se kertoo myös seuraavaa:

"Ensisilmäyksellä tämä väite vaikuttaa varmasti pelkältä hulluudelta. Kun unohdat roolisi maailman tekemisessä ja ylläpitämisessä, näyttää todellakin siltä, että edessäsi, erillään sinusta, on jotakin, joka ei ole hallinnassasi ja joka toimii omien lakiensa mukaan täysin riippumatta olemassaolostasi. Kokemus tuo vakaumuksen, olipa se sitten totuus tai illuusio.

Älä tyydy uskomaan kokemuksen todellisuuteen erillisyydestä. Se, mitä koet täällä, on sitä, minkä olet valinnut todellisuudeksesi; kokemuksesi "todistaa" sen sitten todeksi. Kaikki näkemäsi edustaa uskomustasi erillisyyteen ja sitoutumistasi siihen. Kaikki näennäisesti erilaiset muodot ja voimat ovat vain muunnelmia yhdestä uskomuksesta erillisyyteen. Sinä valitset sen, mihin haluat uskoa, ja sitten lähetät havaintosi todistamaan sen todellisuutta. Se on vain mielikuvituksen leikkiä, jota ruokkii halu, ei muuta."

Seuraavaa kertoo samaisen loistavan kirjan oppitunti 4: "Minä Olen Yksi Itse."

"Ajatus Yhdestä Itsestä, joka on kaikkien Itse, ei ole järkevä maailmassa, jossa kaikki, mikä näyttää esiintyvän, näyttää olevan muoto, kuva, erillään muista muodoista ja täydellinen itsessään. Jokainen näyttää siten olevan erillinen itse; näyttää olevan lähes rajaton määrä itsejä, joista jokainen on erillinen ja erilainen kuin kaikki muut. Tällainen on illuusion maailma, johon ne, jotka haluaisivat olla erillään Luojastaan ja Itsestään, tulevat hetkeksi teeskentelemään olevansa jotain, mitä he eivät ole, kunnes he kyllästyvät lapselliseen leikkiinsä ja kääntävät mielensä kohti Totuutta.

On olemassa Yksi Itse, joka on kaikkien Itse; niiden, jotka haluaisivat unohtaa, näennäinen hämmennys ei vaikuta siihen. Silti tietoisuus siitä on kadonnut nukkuvalta mieleltä. Onko olemassa suurempaa tragediaa kuin tämä? Menettää tietoisuus siitä, mitä olet, sen rakkaudesta, sen rauhasta, ja vaeltaa yksin vieraassa ja karussa maassa, jota asuttavat monet eristäytyneet hahmot, joista jokainen on yhtä eksyksissä ja yksin kuin sinä. Jos vain voisit käsittää menetyksesi suuruuden, ryntäisit takaisin Itsesi luokse.

Yksi Itse on se, mitä te olette. Siinä olet yhdistynyt Jumalaan ja kaikkeen luotuun. Jopa nyt olet edelleen Yksi Itse, yhdistyneenä kaikkeen, mitä näet tai ajattelet. Itsenä olet Henki, Mieli, Rakkaus ja Valo. Mikään kokemuksessasi täällä ei voi koskaan korvata Yhtä Itseäsi. Onnellisuutta ei voi löytää erillään Itsestä. Kristus on onnea ja iloa. Sinun ei tarvitse etsiä niitä itsesi ulkopuolelta. Vain palaamalla tietoisuuteen Itsestäsi onnellisuus ja ilo palautuvat sinulle."


Kun tein eilen kyseistä harjoitusta, jotka siis ovat hyvin samankaltaisia kuin IOK:in harjoitukset sen Oppilaan Työkirjassa, en tuntenut tekeväni harjoitusta niin hyvin kuin olisin halunnut siinä onnistua ja käännyin Pyhän Hengen puoleen kysymään häneltä neuvoa. Hän pyysi minua kysymään Hänen läsnäoloaan kun tarvitsisin johdatusta juuri esimerkiksi harjoitusten kanssa, sekä pyytämään apua Häneltä aina kun olisin jonkin asian kanssa hämmentynyt. Sain myös seuraavanlaisen viestin liittyen laajemmin mitä tulee kysymiseen:

Kun pyydät Minulta opastusta, Minä olen paikalla. Olen siellä, vaikka et pyytäisi, mutta kun et pyydä Minua, olet alttiina egon johdatukselle, joka on aina kiertotie. Jopa tuon reitin Sinä ja Minä teimme sinun heräämistäsi varten. Mitä ikinä tapahtuukaan kiertotiellä, Minä/Sinun Itse olemme määrittäneet sen valmiiksi. Kaikki anteeksiantaminen egon kiertotietä kohtaan olosuhteissa, tapahtumissa ja vastoinkäymisissä saa lopulta kaikki kiertotiet katoamaan ajassa, mikä ei koskaan ollut todellista. Johdatukseni sinulle ei koskaan lakkaa. Olemme Yksi ja aina Yhtä Jumalan kanssa.

Kiertotiellä kohtaat kaikki ne asiat joita et ole oikaissut aikaisemmin, ja siten ne kaikki jotka aiheuttavat mielesi järkkymistä ovat oikaisun mahdollisuus, joka on sinulle tarjottu ja siten, jos sen otat vastaan, vapautus siitä sekä sinulle ja veljellesi, jotka olette yhtä ja Yksi Itse.

Tämä on lohdullinen viesti silloin kun on hämillään tai hämmentynyt jonkun asian suhteen tai kun ei tiedä mitä tehdä tai kun epäilys valtaa mielen. Epäilys on aina egosta, koska Pyhä Henki ei koskaan epäile, koska sillä on kaikki Tieto jossa epäilylle ei ole sijaa ja siten Minun Todellinen Itse, joka on Pyhä Henki, ei voi epäillä. Kääntymällä Hänen puoleensa kun tarvitsen apua voin siten vahvistaa ja jouduttaa Totuuden paluuta tietoisuuteeni, josta olen sen karkottanut uskomalla todeksi egon valheen siitä, että olen Jumalan hylkäämä ja rikkonut välini Häneen niin pahasti etten koskaan voi palata Kotiin, ilman että saisin teostani suurimman mahdollisen rangaistuksen. Uskossa tähän ja omaan syyllisyyteeni Taivaan tuhoamisessa, olen kieltänyt todellisen Identiteettini Jumalassa ja sen Mikä minä - ja kaikki muut ja kaikkeus - todellisuudessa on. "Minä olen Yksi Itse." Minä Olen. Jumala On. Mitään muuta ei ole. Maailmaa ei ole olemassa. Kehoni on vain kuvajainen, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, Mikä minä Olen.

Saarisen voimalause on hyvä. Minun voimalauseeni on joka aamu peilin edessä aamupesulla ja lähes aina kun näen kuvajaiseni peilistä tai heijastuksena niin, että ehdin katsoa sitä hieman pidempään, suoraan IOK:in Työkirjasta: "Minä en ole keho. Olen vapaa. Sillä olen yhä sellainen miksi Jumala minut loi." [H-201]

Tähän lisäyksenä käytän seuraavaa: "Kehoni on vain kuvajainen eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa Mikä minä olen. Olen ikuinen, viaton ajaton, aineeton, muuttumaton, vahingoittumaton, kuolematon Henki. Mitään ei ole tapahtunut. Pyhä Henki tietää Mikä minä ole. Herään Jumalassa."

Hauskaa heräämistä!



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita