Muistio XIV

Muistio XIV

- Henki

- Rakasta lähimmäistäsi

- itse ja Itse

- Kaksi valintaa

- Toiset

Henki ei ole tästä maailmasta, eikä maailma vaikuta siihen millään tavalla. Ne, jotka uneksivat olevansa kehoja, täyttävät maailmansa erillisyyden kuvajaisilla. Erillisyyden maailma on maailma, jossa ristiriidat hallitsevat. Kehollisilla identiteeteillä, jotka kukin on täydellinen itsessään ja erillään muista kehoista tilan ja henkilökohtaisen historian avulla, omaavat erilaiset koetut tarpeet ja halut. He uskovat niukkuuden maailmaan, jossa toisen on hävittävä toisen voidakseen voittaa. Tämä ei voi muuta kuin johtaa kilpailuun ja konflikteihin, koska jokainen ajaa omia etujaan toisten kustannuksella. Kun havaittu todellisuus perustuu uskoon eroamisesta ja erillisyydestä ja on sen ilmentymä, kaaos ja konfliktit ovat väistämätön seuraus. Erilliset kehot, joilla on erilliset intressit, eivät voi liittyä; vain mielet voivat liittyä. Jotta voisit todella liittyä veljesi kanssa, sinun on katsottava kehon tuolle puolen ja nähtävä hänet sellaisena kuin hän todella on. Hän on Mieli, kuten sinä olet Mieli, ja mielet voivat liittyä ja ovat yhdistyneenä kehon muodon ulkopuolella. [FTCM-I--4-III-6]

Kun katsomme ihmistä älkäämme sortuko Pilatuksen tavoin ("Ecce homo") siihen, että näemme hänet kehona. Katsomme häntä ja voimme hyvin lausua mielessämme "Sinä et ole se miksi minä sinut tein, vaan Se miksi Jumala sinut loi."

Joka päivä me voimme saada useita mahdollisuuksia päästää mielemme alitajuisen syyllisyyden vankilasta, vapauttaa sitä pala kerrallaan kuin laajentaisimme pimeässä vankikopissamme aukkoa seinään pienellä vasaralla tai kynsiviilalla ja aina kun aukko isonee, pimeys väistyy hitusen, hitaasti mutta varmasti ja totuuden valoa pääsee sisään yhä enemmän. Meillä on myös toinen mahdollisuus eli valinta egon puolesta ja pimeydessä pysyminen, mikä monesti tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin oikaiseva anteeksianto. Esimerkiksi seuraavassa: Läheiseni äkisti syyttää minua esimerkiksi tuhlailevaisuudesta, että ostamani vaate/tavara oli liian kallis ja ettei minulla olisi ollut siihen varaa. Koen heti puolustuksen nousevan sisälläni. Nyt minulla olisi mahdollisuus valintaan. Voisin nähdä asian niin, että syytös minua kohtaan on rakkauden pyyntö, että nyt oma alitajuinen syyllisyyteni saa muodon ja voin nähdä sen, se on noussut pintaan tuon syytöksen muodossa ja on minun valintani mitä sille teen. Näenkö sen sinä mitä se on: se mitä tapahtuu on minun untani eikä sen tarvitse vaikuttaa minuun ellen usko että se on totta. Se ei voi vahingoittaa minua. Tuo henkilö ei ole keho, vaan kokonainen, ikuinen, viaton ja täydellinen Henki. Hän on veljeni, siskoni jolla on rakkauden pyyntö. Minä voisin valita tämän, anteeksiannon, oikaisun tehdäkseni jälleen osan alitajuisesta syyllisyydestäni tekemättömäksi, mutta teenkö niin? Sen sijaan että kuuntelisin Pyhän Hengen minulle tarjoamaa vastausta, kuuntelenkin egoa ja siten tunnen tarvetta hyökätä vastaan ja kaivan muististani useita tilanteita joissa läheiseni on ollut vielä (mielestäni) tuhlailevampi kuin minä ja esitän ne hänelle närkästyneenä ja tunnen tyydytystä kun saan antaa takaisin samalla mitalla eli projisoin syyllisyyteni häneen, jotta se olisi pois minusta ja koen vapautumisen tunnetta. Näin pidän vain syyllisyyttä yllä, kierrätän sitä. Sitten syyllisyyteni saa uuden muodon eli läheiseni jatkaa erilaisilla syytöksillä ja jälleen minä koen kaltoin kohtelua ja varustaudun puolustukseen ja keksin vastasyytöksiä sen sijaan, että ottaisin vastaan Pyhän Hengen vastauksen joka on ja jota Hän tarjoaa kaiken aikaa: "Mitään ei ole tapahtunut. Se on vain sinun unesi, eikä sillä ole vaikutusta sinuun ellet anna sille voimaa tehdä niin. Se ei voi vahingoittaa sinua mitenkään. Niin sinä kuin hänkin olette Jumalan Poika. Täydellinen ja ikuinen ja yhtä Jumalassa. Mitään ei ole tapahtunut."

Silloin kun tämä tapahtuu, se on pyhä hetki. Silloin hyväksyn Pyhän Hengen tarjoaman totuuden itsestäni ja veljestäni. Näin vapautan syyllisyyden hänestä ja koska me olemme yhtä mieltä, vapautan sen myös itsestäni, koska olemme yksi ja sama eikä meissä ole mitään eroa hengessä. Erillisyys on unessa oleva ajatus joka ei todellisuudessa voi olla totta. Hullua ja hassua mielikuvitusta, illuusio ja harha jolla ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen; suuri ja valtava illuusio joka tuntuu hyvin todelliselta, mutta illuusio yhtä kaikki.

Nyt kun olen opiskellut Kurssia reilun kaksi vuotta huomaan kun olen tuollaisessa tilanteessa, eli riidassa, että olen ikään kuin risteyksessä, klassisessa piru toisella olkapäällä ja enkeli toisella-tilanteessa ja olen tietoinen siitä mitä olen tekemässä ja että minulla on edessäni valinta. Samaan aikaan kun sorrun riitelemään ja kiistelemään olen ikään kuin tämän riidan ulkopuolella ja tiedostan sen mitä minun pitäisi tehdä, mitä pitäisi ajatella ja miten toimia, ja sitten kuitenkin sorrun kiistelyyn vaikka näen mitä ego yrittää; saada minut uskomaan että näkemäni on totta. Tämä on kummallinen välitila. Joskus sorrun egoiluun ja joskus nousen taistelukentän yläpuolelle ja näen ja ymmärrän että kaikki on unta eikä sillä ole mitään merkitystä mistä minua syytetään unessa joka ei ole totta ja voin pysyä rauhan tilassa eli mieleni pysyy rauhallisena eikä provosoidu.

Prosessissa jossa koko ajatusjärjestelmä käännetään ylösalaisin, kaksi vuotta ei ole pitkä aika. Minun polkuni on vasta alussa ja on epätodennäköistä että saisin tämän elämäni aikana kaikki läksyni tehtyä, eli tekemään egoni tekemättömäksi, vaan tulen tarvitsemaan varmasti siihen enemmän aikaa. Tällä ei ole väliä, koska kuten Kurssi meille kertoo, aika on holografinen, kaikki on jo tapahtunut, kaikki on jo ohi ja minun kokemukseni ajasta tulee loppuunsa omalla ajallaan silloin kun sen aika on. Se on jo tapahtunut ja se on väistämätöntä - voin vain viivyttää tuohon kokemukseen pääsyä valitsemalla hankalissa tilanteissa egon näkökulman tai voin nopeuttaa sitä valitsemalla Pyhän Hengen tulkinnan kaikesta. Toinen on valinta eiminkään puolesta ja toinen valinta kaiken puolesta. Ei vaikea valinta ollenkaan. Mutta onko se helppo? Tuskin.

* * * * *

Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi. Tähän meitä kehottaa J Kurssissaan, kuten hän tekee myös Raamatun Uudessa testamentissa. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Onko siinä järkeä? Pystyykö sellaiseen edes kukaan? Mitetitäänpä tätä hieman syvemmin. Aluksi tämä: Renardin hienossa kirjassa JBYE Arten ja Pursah kertovat että kun fariseukset kysyivät Jeesukselta kaikkein tärkeintä mooseksen lakia - niitähän on yli kuudensataa aviorikkomuksista partojen pituuteen - Jeesus sivuutti ne kaikki ja vastasi että, rakasta lähimmäistäsi.

Kun näet jonkun tekevän jotain jota maailma kutsuu vääryydeksi, oli se mitä tahansa - väkivaltaa, noyryytystä, kiusaamista, tappamista, raiskaamista - tiedosta näkeväsi elokuvaa omasta mielestäsi; tämä on minun itseni tekemä elokuva ja jokainen siinä esiintyvä hahmo on minä itse, ja jos ne tekevät jotain muuta kuin laajentavat rakkautta ja osoittavat muuta kuin rakkautta, he pyytävät rakkautta: on vain rakkauden ilmauksia ja rakkauden pyyntöjä. Jos he kohdistavat rakkauden pyyntönsä sinuun oli se sitten ivaa, loukkausta, vähättelyä, syyttelyä, agressiota, vihaa, raivoa - se kaikki on sinun omasta mielestäsi kumpuavaa omaa alitajuista syyllisyyttä joka saa muodon ja ilmenee muodon tasolla. Tämä pitäisi olla se hetki kun teemme valinnan sen suhteen miten suhtaudumme siihen. On vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi, vaikka toiseen vaihtoehtoon näyttäytyykin sisältyvän lukuisia vaihtoehtoja, mutta ne kaikki ovat samaa: egon vaihtoehdoissa voit suhtautua monella tapaa, ottaa itseesi, uhriutua, syyttää itseäsi äärimmäisenä muotona itseinho, puolustautua monella eri tavalla äärimmäisyytenä fyysinen väkivalta, mutta kaikki nämä vaikka ovat eri muodoissa ovat sisällöltään samaa. Harhaa - se mitä nähdään nähdään totena, jonain mitä sinulle todellisuudessa on tehty ja joka todellisuudessa tapahtuu; sinä uskot siihen mitä näet silmilläsi, että se on totta. Tämä on valinta eiminkään suhteen ja puolesta, eiminkään, koska kaikki se mitä voit nähdä kehon silmillä - tai yleensä aistia kehon aisteilla, jos esimerkiksi olet sokea - on epätotta, jonka olet halunnut nähdä, tehnyt sen, ja sitten uskonut sen egona totuutena. Tämä halu nähdä se, mikä ei ole totta, on tehnyt sinusta kykenemättömän nähdä sitä, mikä on totta ja totuutta eli ykseys, muuttumattomuus, Olemusta joka on kaikki mitä on. Olet sulkenut Sen mielestäsi halussa ja uskossa erillisyyteen, joka on synnyttänyt maailman jonka näet. Sen sinä näet silmilläsi - harhan joka ei koskaan voisi olla totta. Kykenemmekö me tähän ajatusprosessiin silloin kun olemme tilanteessa joka tuntuu meistä hankalalta ja ahdistavalta tai meitä syytetään tai syyllistetään jostain ja olemme vajoamassa riitelyyn ja kiistoihin? Aika harvoin, mutta sitä kannattaa yrittää, muistaa se kun tilanteet tulevat päälle, koska juuri ne jokapäiväiset tilanteen ovat niitä mahdollisuuksia tarkastella oman itsemme, egon käyttäytymistä ja dynamiikkaa ja asettaa se sitten kyseenalaiseksi. Tämä johtaa lopulta siihen, että lopulta kykenemme näkemään itsemme myös niissä, jotka meistä eivät näytä tai ole niin miellyttäviä tai jotka tekevät asioita jotka eivät ole miellyttäviä tai jopa asioita jotka näyttäytyvät karmeilta.

Kurssi kehottaa meitä, "katso rakastavin silmin häntä, joka kantaa Kristusta sisällään". [T-26-IX-1:6]

Meidän on turha yrittää matkia Jeesusta tai jotain muuta mestaria, mutta voimme ottaa hänen elämänsä meille esimerkiksi. Jos alamme matkia, luultavasti vain sorrumme tekemään itsestämme uhrin, näemme itsemme uhrina jota kohdellaan väärin eli siis jälleen teemme tapahtumista totta, jotain joka todella tapahtuu tai tapahtui ja olemme jälleen egon näkökulman vankeja.  Teemme itsestämme mielessämme erityisiä olemalla uhri. Tämänhän kristinusko teki, kun se teki Jeesuksesta uhrin ja hänen kehostaan jotain erityistä. Tämän asian kanssa tulee olla tarkkana. Se, että kaikki mitä meille tapahtuu, kaikki poikkeuksetta, olemme itse itsellemme tehneet, on välttämätön huomio prosessissa jossa egoa tehdään tekemättömäksi. Mutta jos ajattelemme olevamme uhreja, näemme kaikki vain egon näkökulmasta ja teemme vain totta tapahtumista, maailmasta, tehdessämme itsestä sen uhrin. Me emme ole uhreja vaikka muodon tasolla monissa tilanteissa siltä saattaisi näyttääkin, ja maailmassahan tältä näyttää jatkuvasti - aina jossain joku on sortaja ja joku uhri, mutta keitä he ovat? Eivät kukaan muu kuin sinä itse. Sinä olet syy kaikelle mitä näet. Sinä olet syy kaikelle "hyvälle" mitä näet, mutta myös kaikelle kamaluudelle mitä maailma on täynnä. Tämä vastuu miedän on pakko ottaa jos haluamme tehdä egon tekemättömäksi. Meidän täytyy ottaa vastuu siitä mitä olemme tehneet mielessämme ja hyväsksyä se, että se ei ole totta, se että olemme unessa ja kuvittelemme olevamme erillään totuudesta, josta ei voi olla erossa, koska totuudessa ei ole eroja - se on Yksi ja eroajatus on epäajatus, joka ei voisi olla koskaan todellisuutta, ja koska niin on, sen täytyy olla harhaa, ja koska se on ajatus Jumalasta erillään olemisesta, siten se on helvetti.

Uhriutuminen myös monesti tuo mukanaan itseinhon ja myös on olennainen osa masennusta. Masentunut ihminen kokee itsensä huonoksi, jopa hylkiöksi. Ja tämänhän taustalle on se sama alitajuinen syyllisyys josta kaikki negatiivinen kumpuaa. Mutta se itse jota inhotaan, joka koetaan pieneksi ja merkityksettömäksi, huonoksi ja tarpeettomaksi, ei ole todellinen. Se on se erillinen itse jonka teimme erossa, johon saatoimme piiloutua pelkäämältämme Jumalan vihalta ja kostolta kun uskoimme rikkoneemme Ykseyden, joka oli täysin mielenvikainen ajatus, se idea joka ryömi ikuisuuteen ja "jolle Jumalan Poika unohti nauraa". [T-27-VIII-6:2]

Ote kirjasta Kristuksen Mielestä missä Pyhä Henki puhuu itsestä ja Itsestä:

3.

Totuuden ja illuusion erottamisen oppiminen ei ole helppoa, mutta sinun on opittava näkemään selkeästi. Hämmennys hallitsee itsensä vanginnutta mieltä: hämmennys siitä, mikä on totta ja mikä valhetta; siitä, kuka, mitä ja missä olet; näkemäsi luonteesta ja merkityksestä. Mieli, joka nukkuu mutta luulee olevansa hereillä, ei tunne itseään. Se itse, joka näyttää olevan unissa, on keino, jolla todellinen Itse korvataan. Silti itse, joka ei ole todellinen, ei voi ottaa Totuuden paikkaa, ellei se ole toiveesi. Sen itsen, joka on syntynyt halusta olla mitä et ole, eikä olla sitä mitä olet, täytyy olla hulluutta eikä Itse ollenkaan. Kuvajainen, jota palvotaan ja ylistetään, ei koskaan voisi olla Jumalan luoma Poika. Hän ei luo sitä, mitä havainto hallitsee, pientä asiaa, joka murenee tomuksi, kun sen pieni elämä on ohi.

4.

Aina kun tehdään päätös olla se, mitä et ole, toimia ikään kuin erillisyyden tila olisi kotisi, se on häviösi. Se, mikä on kadonnut, ei ole sinulle tiedossa niin kauan kuin sitä vastaan tehty päätös on voimassa. Et voi tietää mitä olet, kun valitset olla se, mitä et ole. Illuusion valitseminen on valinta Totuutta vastaan, koska ne ovat toisensa poissulkevia, ja yhden läsnäolo on toisen poissaoloa. Et koskaan valitsisi väärin, jos Totuuden muisto ei olisi ajettu pois mielestäsi ja kadonnut sinulta, ennen kuin päätät sen puolesta jälleen kerran.

[FTCM-I--1-IV-3-9]

* * * * *

Me emme voi nähdä ketään "toisia", ainoastaan itsemme näytelmässä, elokuvassa jolle voimme antaa nimen "Elämämme" - jonka olemme itse tehneet, näytelleet kaikki siinä olevat roolit, ohjanneet jokaisen kohtauksen ja sitten unohtaneet tehneemme niin. Ei ole ketään toisia. On vain yksi, joka näkee itsensä myriadeissa eri muodoissa. Se joka sinua vastaan hyökkää on aina sinä itse. Jos puolustaudut - ja puhun nyt mielen tason puolustamisesta, koska meistä tuskin kukaan on täällä opettamassa muille Tietä ainoana tehtävänään, kuten Jeesus oli jo täysin valaistuneena olentona näyttäen ristiinnaulitsemisessa ettei Jumalan Poikaa voi vahingoittaa ja että ylösnousemus ei ole fyysinen tapahtuma, mitkä molemmat ymmärrettiin väärin - ja vielä vastahyökkäät, vastustaja on aina sinä itse.

Niin kauan kuin syytät ja tuomitset jonkun virheestä - oli se sitten mitä hyvänsä - joka mielestäsi vaatisi jonkinlaista tuomiota ja korjausta, sorrut itse virheeseen jakaessasi tuomioita ja syytteitä asioista jotka eivät ole totta ja näin teet niistä mielessäsi totta ja uskot niihin. Muutenhan et jakaisi tuomioita tai syyttäisi jos et niihin uskoisi. Tämä pätee kaiken kohdalla poikkeuksetta. Voi kysy itseltään myös seuraavaa: Vietätkö päiväsi pohtien ankarasti miten korjata yöllisessä unessa tapahtunut vääryys jota unessa todistit tapahtuvaksi jonkin unihahmon taholta? Tuskinpa. Paitsi jos olet "hullu" ja uskot että yöllinen unesi oli totta.

Tätä tarkoittaa "rakasta lähimmäistäsi". Se ei tarkoita että minun täytyisi yrittää olla rakastavampi maallisessa maailmassa ihmisiä kohtaan. Toki käyttäydyn mieluummin muodon tasolla "rakastavasti" ihmisiä kohtaan kuin töykeästi tai vihaisesti, koska muodon taso on karman taso. Minun ei tarvitse tulla paremmaksi ihmiseksi, tehdä jotain toisin maailmassa jota ei ole olemassa. Tietenkin jos koen sellaiseen tarvetta, hyväntekeväisyyteen tai muuten, voin niin tehdä, siinähän ei ole mitään väärää tehdä hyviä tekoja maailmassa vaikkei se olekaan totta, mutta kaikki työ egon tekemättömäksi tekemiseksi tehdään mielessä, ei maailmassa joka on harha. Ja kuten Kurssi sanookin, että oikaiseva anteeksiantokin on harha, mutta se on ainoa asia maailmassa joka vie harhoista poispäin. [OK-KS-3-1:3,4] Tämä on tietenkin totta. Jumalan poika on täydellinen täydellisessä Isässä, Jumalan ikuisessa Mielessä muuttumattomana. Mitä Hänessä voisi olla sellaista mikä tarvitsisi anteeksiantoa? Koska jos Jumalan täydellinen laajentuma tarvitsisi anteeksiantoa, sitä tarvitsisi siis myös itse Jumala, ja sehän olisi mahdotonta.

Mutta me tarvitsemme anteeksiantoa ajan maailmoissa poistaaksemme ne esteet mielestämme, jotka estävät meitä kokemasta ja näkemästä totuutta, joka on muuttumaton ja täydellinen ja mihin maailma ei ole vaikuttanut millään tavalla. Ja oikaiseva anteeksianto on ainoa asia jolla voimme saada tämän aikaan - se että tiedostamme näkevämme unta, otamme siitä vastuun ja hyväksymme totuuden itsestämme ja veljestämme, todellisesta Itsestä ja Jumalasta, joka ei ole meitä tuhoamassa, kuten alitajuisesti luulemme ja uskomme uskoessamme egoon, vaan jossa olemme yhtä Hänen kanssaan täydellisyyden Olemuksessa Hänen Mielessään.

Eli siis "rakasta lähimmäistäsi", on oikeaa, oikaisevaa anteeksiantoa.