Historiaa...

Muistioiden historiaa ja muuta jorinaa...

Se miten näistä muistioista tuli online-versio, liittyy myös anteeksiantoon. Kun olin lukenut Renardin ensimmäisen kirjan (jonka jälkeen paluuta vanhaan ei enää ollut! Thank God!) ja sen myötä aloitin Ihmeiden oppikurssin lukemisen ja harjoittamisen, aloin kirjoittamaan näiden opusten opettamia asioita ja omia mietteitäni muistiin tietokoneella, nimeten ne vain "muistioiksi". Vajaan tai reilun vuoden ja satojen sivujen jälkeen, onnistuin siivotessani konettani poistaessani turhia sovelluksia ja tiedostoja (tehdäkseni tilaa loistavalle Rise of the Tombraider-pelille!😉) poistamaan koneeltani kaikki tekstitiedostot. Osa teksteistäni oli kyllä muistitikuilla, mutta "muistioista" ei yksikään. Olin musertunut. Vuoden kirjoitustyö (joka tietysti oli ollut myös anteeksiannon harjoitustyötä ja totuuden opiskelua) oli haihtunut taivaan tuuliin. Tiedostojen palautusohjelma palautti koneelleni joitain tiedostoja, mutta ei yhtäkään "muistiota". Koko asian kanssa minulla meni viikkoja. Olin ennenkin onnistunut hukkaamaan omia tekstejäni (fiktiota) jonnekin bittiavaruuteen, mutta en koskaan näin suuressa määrin, ja vielä jotain sellaista joka oli minulle kallisarvoisempaa kuin mikään koskaan kirjoittamani fiktio tai muu. Nopeasti kuitenkin ymmärsin että kyseessä oli jälleen yksi (ja kohdallani kohtalaisen suuri) oppiläksy näennäisen elämän luokkahuoneessa, joka oli ja on se elämäni jota täällä näytän elävän. Oli siis aika antaa anteeksi se, mitä ei ollut tapahtunut. Se ei ollut helppoa. Vähän väliä asia nousi mieleeni aiheuttaen ärsytystä, vi****sta, murhetta ja alakuloa, ja kun näin kävi annoin jälleen anteeksi, uudestaan ja uudestaan, niin kauan että asia lakkasi vaivaamasta minua. Tajusin myös että lopulta en tarvitsisi mitään ulkopuolista, en tekstejä tai kirjoja, symboleita paperilla tai kuvaruudun näytöllä ykkösinä ja nollina, vaan että kaikki mitä tarvitsen on jo sisälläni itsessäni, ja sen saamiseen riittää vain se, että poistan kaikki esteen Totuuden tieltä, jolloin tieto todellisesta Identiteetistäni Jumalassa Hänen laajentumanaan palautuisi mieleeni. Ja anteeksianto oli juuri se, mikä tämän tekisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta olin valinnut tieni. Olin valmis siirtymään sivuun ja antamaan totuuden johtaa minua. Olin hyväksynyt Sovituksen ja ottanut päämääräkseni itse Jumalan. Olin hyväksynyt ainoaksi tehtäväkseni maailmassa anteeksiannon, joka johtaisi väistämättä lopputulokseen joka oli jo varma. Itse asiassa se oli jo tapahtunut, minä vain en täällä muistanut sitä että niin oli.

Kyseinen asia nousi joskus mieleeni, mutta sillä ei enää ollut negatiivista vastetta, olin ns. päässyt sen yli, asiasta oli tullut neutraali. Kaikki anteeksiannatut muistot eivät katoa mielestä, vaan ne saattavat palata valvetajuntaan, mutta ne eivät enää aiheuta psykologista tuskaa, kuten monet traumat yleensä tekevät. Jos ne aiheuttavat anteeksiannon jälkeen, anteeksianto ei ole ollut täydellistä. Siitä tietää että asian kanssa täytyy vielä tehdä työtä. Kyseisen asian yli pääsemiseen minulla auttoi tietysti myös se, että kun vihdoin aloitin "muistioiden" kirjoittamisen uusiksi, tajusin että voisin kirjoittaa sitä nettiin, jolloin sen kadottaminen ei olisi niin helppoa; internetin ihmeellisessä maailmassa se pysyisi ajan loppuun asti, jos en sitä itse tarkoituksella poistaisi. Nykyään Ihmeiden oppikurssi: Muistio-sivusto on paisunut jonkin verran suuremmaksi mitä se oli silloin kun sen alkuperäisen kadotin.

Mutta, anteeksianto on anteeksiantoa ja kuten Pursah sanoo, on aivan yhtä tärkeää antaa anteeksi vilustumiselle kuin läheisen kuolemalle [MK, L 7]. Ja kuten Kurssi sanoo, ihmeissä ei ole vaikeusasteita [T-1-I-1]. Johdannon jälkeen, siitä koko Kurssi alkaa. Harhat ovat harhaa, olivat ne sitten vilustumisia, tikku sormessa, syöpä aivoissa tai läheisen kuolema. Kaikki samaa illuusiota. Totuus on yksinkertainen. Mutta se ei tarkoita, että asioita pitäisi väheksyä tai suhtautua niihin pilkallisen naureskellen tai myötätunnottomasti. Me voimme käyttäytyä normaalisti ja tuntea mitä tunnemme, surra surumme ja nauraa ilomme, mutta on huomattava totuus kaiken taustalla, se että niin tuska kuin kaikki mielihyväkin on tehty vain yhtä asiaa varten: peittämään totuus, kertomaan meille että kehomme on totta ja todellista, että olemme erillisiä ja erityisiä, että mielemme ovat erossa toisistaan, että se mikä tapahtuu, tapahtuu oikeasti meille ja se mitä muut kehot tekevät on totta, tekivät ne sitten mitä hyvänsä - tuottivat mielihyvää tai tekivät murhia sodassa tai mitä tahansa muuta. Maailmaa ei ole olemassa!, kuten Kurssi meille opettaa [OT-132-6:2]. Se ei tarkoita että totuuden harjoittaminen, eli oikea anteeksianto, olisi mitenkään helppoa. Kuten Pursah kertoo loistavassa luvussa seitsemän, Anteeksiannon laki, kirjassa MK (Maailmankaikkeus katoaa, Gary R. Renard), että meillä kaikilla on elämässämme yksi tai muutama suurempi anteeksiannon läksy, eli ns. hitaasti kytevä asia. Hänelle se oli se, kun eräs nuorukainen tuhosi hänen opettajanuransa valehtelemalla, että hän olisi vaatinut oppilaaltaan seksiä hyviä numeroita vastaan. Vaikka Pursah oli jo tuossa vaiheessa opiskellut Kurssia useamman vuoden, häneltä kesti pitkään antaa anteeksi kaikki useat kuvajaiset ja kuvajaisten sarjat jotka tuohon tapaukseen liittyi. Eli vaikka totuus on yksinkertainen, se ei tee anteeksiannosta helppoa. On helppoa antaa anteeksi se vilustuminen, mutta kun joku loukkaa läheistäsi, voi tehdä jo tiukkaa. Minulla itselläni ei vielä ole ollut suurempia anteeksiannon läksyjä - hyvin läheiset isoäitini ja molemmat vanhempani ovat kuolleet, mutta minulle oli jo silloin selvää että eivät he oikeasti kuolleet - vaihtoivat vain "leveliä", vaikka en silloin ollutkaan vielä tutustunut nondualismiin sinänsä, minulle oli moni henkinen oppi jo tullut hyvin tutuksi. Monia selkään puukotuksia on ollut niin yksityiselämässä kuin työelämässä, mutta en ole kokenut niitä kovin suuriksi. Uusia läksyjä odotellessa. Voin vain iloita uusista läksyistä jotka tulen kohtaamaan elämässäni, koska silloin alitajuinen syyllisyyteni on näkyvissä muodon tasolla ja voin vapauttaa sen ja siten itseni sen kahleista. 

Mutta kuten sanotaan, harjoitus tekee mestarin, ja meillä on yksi mestari jonka esimerkkiä voimme seurata, eli J. Älkäämme sekoittako tätä kuitenkaan siihen raamatun henkilöön joka puhuu höpöjä ristillä ja jonka suuhun ovat kirjoittaneen milloin mitäkin henkilöt, jotka eivät koskaan edes tavannut häntä ja jotka elivät useita satoja vuosia hänen kehonsa kuoleman jälkeen ja jotka halusivat tehdä dogmisen uskonnon hänen nimiinsä, joka itse ei ollut tullut perustaan maailmaan mitään uskontoja. Minä en sano tätä pilkatakseni raamattua, olenhan itsekin saanut siltä paljon, ja uudessa testamentissa on paljon hyvää ja kaunista ja se antaa kuvan Jeesuksesta joka on rakkaudellinen, rakastava, myötätuntoinen, lempeä ja anteeksiantava, vaikka anteeksianto onkin kääntynyt päälaelleen subjektin ja objektin väliseksi ja kaikesta on puhdas nondualismi siivottu siististi pois, ja Jeesuksen opettama puhdas nondualismi on kääntynyt dualismiksi. Onneksi meillä on Kurssi jonka itse J on sanellut sellaiseksi kuin on sen itse halunnut olevan, ja se on pysynyt muuttumattomana totuuden sanomana syntymästään asti, kiitos siitä Foundation for inner peace-yhdistykselle joka on suojellut sitä kaikilta ulkoapäin tulevilta muutoshaluilta. Tietenkin on opettajia jotka opettavat Kurssia niin, että opettavat jotain täysin muuta kuin mitä Kurssi on, varsinkin näin tuntuu olevan Yhdysvalloissa. Jotkut Kurssin opettajat sanovat että Jumala loi vain maailman hyvät asiat, mutta ei huonoja! [MK] Tämähän on täysin pähkähullua. Mutta onneksi sillä ei ole mitään väliä mitä kukakin tuolla maailmassa mesoo ja sanoo. Jokainen on elämässään juuri sillä asennetasolla jolla on ja tarvitsee sen asennetason - dualismi, puolidualismi, nondualismi ja puhdas nondualismi - kokemukset jotka hänen käsikirjoitukseen on kirjattu. Jossain vaiheessa käsikirjoitus nähdään sitten juuri sinä mitä se on - näytelmä, jonka itse olen kirjoittanut, ohjannut ja jopa näytellyt. Sitten se annetaan anteeksi oikein ja erehtynyt egon valinnut mieli alkaa parantua ja lopulta paranee kokonaan ja alitajuinen syyllisyys, eli ego katoaa, se on tehty tekemättömäksi ja se tapahtuu elämän - viimeisen, kun katsotaan lineaarisesti - aikana kun ollaan vielä kehossa. Näin myös fyysisen tuskan kokeminen tulee mahdottomaksi, kuten oli Jeesuksen kohdalla eikä hän tuntenut fyysistä kipua kun häntä kidutettiin [T-5-V-5:1].

Tiedä sitten kuinka kauan itsellä menee tuohon vaiheeseen pääsyssä, yksi vai sata elämää, mutta onneksi ajalla ei ole väliä. Sitä ei ole olemassa!

Life's but a walking shadow, a poor player
That struts and frets his hour upon the stage,
And then is heard no more. It is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing. (W. Shakespeare, Macbeth) 

Harjoitukseen 332, Pelko kahlitsee maailman, anteeksianto vapauttaa sen, mietteitä:

Kun pelkään jotain, oli se sitten mitä tahansa (huoliahan meillä ihmisillä riittää aina siihen asti kun ne päätetään antaa Sille Joka tietää mitä niille pitää tehdä), teen asioista joita havaitsen maailmassa ja elämässäni todellisia. Teen todellisuutta siitä kehosta, joka katsoo minua peilistä ja pelkään sen puolesta, että sitä voitaisiin vahingoittaa. Että minulle voidaan sanoa pahasti ja loukata, että voin menettää työpaikkani tai asuntoni tai terveyteni tai että maamme joutuu sotaan tai jonkun katastrofin kouriin tai että läheisilleni tapahtuu jotain kalamaa. Jos itse on päässyt näistä peloista, niistä kyllä kuulee jatkuvasti ympärillä olevilta ihmisiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Pelkästään uutiset ovat lähes kokonaan pelkkää pelon ja kuoleman kuvaelmaa.

Se valheellinen itse joka täällä olen yksilönä, voi vahingoittua, mutta mitä sillä on väliä, koska kyseessä on uni ja illuusio, jotka kaikki ovat omassa mielessäni? Miten se todellinen Identiteettini, Itseni, joka on yhtä täydellinen kuin Jumala itse, voisi mitenkään vahingoittua? Miten täydellisyys joka on Kaikki, voisi vahingoittaa itseään? Se tarkoittaisi että muuttumaton ajan ja avaruuden tolla puolen oleva ikuinen täydellisyys muuttuisi joksikin muuksi mitä se oli ennen. Se on mahdottomuus - pähkähullu mielenvikainen ajatus, jonka olen kuitenkin uskonut todeksi uneni maailmassa ja kehossa, jossa näytän olevani ja viettävän aikaa erossa kaikista muista. Mutta ketään muita ei ole. Kaikki jotka kuvitten näkeväni - kaikki muut - ovat minä itse, koska olen itse keksinyt kaiken, mitä voin havaita. He ovat unikuvia jotka ovat mielessäni ja jokaisen unikuvajaisen takana on ikuinen muuttumaton Henki, joka on meidän kaikkien todellisuus ja se on muuttumaton, ikuinen ja yksi ja kaikki mitä on. Kaikki muu on jakautuneen mielen kutomaa harhaa, egoa, joka uskoo erottaneensa itsensä luojastaan. Näin tein valheellisen itsen joka jakaantui loputtomiksi erillismieliksi (kaikki universumissa olevat kehot joissa näyttää olevan mieli), itsen, joka pelkää, kärsii, tuntee tuskaa ja lopulta kuolee. Ja jossain vaiheessa vielä uskoin että Jumala olisi luonut tämän kaiken järjettömyyden ja olisi siinä jollain tavalla osallisena. Miten typerä ja mielenvikainen ajatus! Minun täytyi olla hullu kun uskoin moiseen! Ja niinhän minä olinkin! Mutta nyt olen vähemmän hullu, kun tiedän mistä kaikessa on kysymys ja annan anteeksi kaiken sen mitä olen kuvitellut tehneeni. Ja ne jotka ovat täyshulluja maailmassa jotka pitävät itseään mieleltään terveinä, pitävät minua itseään hullumpana kun kerron heille, että maailmaa ei ole olemassa! Hauskaa. 🤡

Kun katson asioita anteeksiannon silmin, vapautan maailman jota ei ole olemassa, teen sitä vähä vähältä tekemättömäksi kun anteeksiannon seurauksena Minun Todellinen Itseni, Pyhä Henki parantaa mieleni unessa olevaa osaa harhoista kun totuus täyttää sitä yhä enemmän, mitä enemmän annan itseni katsoa asioita anteeksiannon silmin jättäen tuomitsemisen ja arvostelun ja nähdä että mitään ei ole tapahtunut.

Minä en ole keho. Olen vapaa sillä olen yhä sellainen miksi Jumala minut loi. Olen ikuinen, muuttumaton, viaton, täydellinen, kokonainen, ajaton ja ääretön Henki. Kehoni on vain kuvajainen, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa Mikä minä olen. Mitään ei ole tapahtunut. Pyhä Henki tietää mikä minä olen. Herään Jumalassa. Mtk.

Ego tekee harhoja. Totuus tekee egon pahat unet tekemättömiksi säteilemällä ne tiehensä. Totuus ei koskaan hyökkää. Se vain on. Ja sen läsnäollessa mieli kutsutaan pois kuvitelmista, jolloin se herää siihen, mikä on todellista. Anteeksianto pyytää tätä läsnäoloa astumaan sisään ja ottamaan oikeutetun paikkansa mielessä. Ilman anteeksiantoa mieli on kahleissa ja uskoo omaan turhuuteensa. Anteeksiannon avulla valkeus kuitenkin loistaa pimeyden unen läpi, tarjoaa sille toivoa ja antaa sille keinot, joiden avulla sen perintöosana oleva totuus toteutuu. [OT-332-1]