Aamuöisiä mietteitä

 Aamuöisiä ajatuksia ja mietteitä.

Usein heräilen öisin ja sitten vain makaan ja ajattelen asioita. Annan ajatusteni vaellella, milloin missäkin, esimerkiksi unessa jonka olen juuri nähnyt. Viimeksi näin seuraavanlaista unta. Varaudu lukija merkityksellisiin henkisiin syvällisyyksiin ja kryptiseen symbolismiin! Olin hotellissa tuttavien kanssa jossa ihmettelimme suurta saunaa jossa oli kaksi kiuasta, toinen puu- ja toinen sähkökiuas ja pieni jääkaappi. Ihmettelin, että miksei siellä ollut suurta jääkaappia. Jääkaappi oli tavaraa täynnä ja edessä kaksi lasia joista oli syöty jugurttia, joka ärsytti minua koska ne olivat tiellä kun yritin ottaa kaapista jotain, luultavasti olutta. Sitten joku sanoi, kun olin vuoteessa, että täytyi lähteä, ja minä ihmettelin ettei kai nyt vielä kun vasta huomenna oli uloskirjautuminen. Minulle sanottiin että olin erehtynyt, ja minua harmitti. Sitten Paula Vesala ilmestyi jostain ja antoi minulle kaksi korua jotka olivat yhden ja saman korun kaksi eri puoliskoa. Tunsin jonkinlaista ihastuksen ja surun sekaista itkuista hämmennystä. Sitten heräsin.

Joopa joo, että semmoisia unia. Kiitos Paulalle että kävit moikkaamassa. Ja kiitos uusista biiseistäsi joihin olen hurahtanut!

Totuuden harrastajana - siinäpä vasta mahtava termi, TH, kuin Jumalan opettaja, JO, melkein! Gary oli omassa kirjassaan GT, God's teacher, heh, Gary on hauska veikko. Voisi olla myös totuuden harjoittaja. No, kuitenkin, totuuden harrastajana usein maatessani pimeässä tai hämärässä makuuhuoneessa kun en enää aamuyöstä saa unta - loistavien unien jälkeen, kuten äskeinen! - mieleni askartelee totuuden ja nondualististen ajatusten kanssa. Monesti ajattelen selittäväni asiaa jollekin joka on täysin vieras kyseisille ajatuksille. Niin tänäänkin.

Vieraani kysyy, että miten tämä kaikki maailma sitten syntyi? Ja minä vastaan:

TH: Kahdesta maailmasta, Jumalan maailmasta, ja ihmisten maailmasta vain toinen on tosi. Jumalan maailma on ikuinen ja täydellinen Ykseys, joka on ikuisen muuttumaton ja ihmisten maailma kaikkea sitä mistä Jumalan maailman ominaisuudet puuttuvat. Se maailma on epätodellinen. Jumalan maailmassa ei ole mitään, mikä voisi vahingoittua. Siten se mikä voi vahingoittua, eli ihmisten maailmassa kaikki asiat, ovat epätodellisia.

Vieras: Miten kuitenkin koen olevani täällä? Mistä maailma tuli?

TH: Ikuisessa muuttumattomassa mielessä, sen osassa, näytti ilmaantuvan ajatus, että osa mieltä voisi erottaa itsensä Olemuksesta, Ykseydestä, olla siitä erillään. Tämä ajatus, jota voidaan kutsua vanhalla juutalaiskristillisellä termillä perisynti, johti mielen jakaantumiseen, missä se unohti edellisen olomuotonsa täydellisenä Olemuksena. Tämä alkuajatus eroamisesta taas synnytti mukanaan ajatukset syyllisyydestä ja pelosta, joista taas syntyi kaikki ajatukset hyökkäyksestä, vihasta, sodasta, tappamisesta, uhrauksesta ja uhriintumisesta ja sorrosta, sekä kuolemasta. Ja mieli jatkoi jakaantumista ja pirstaloitui näennäisesti myriadeiksi osiksi. Tämä mieli joka näytti nukkuvan, ja jolla näytti nyt olevan tietoisuus joka oli tietoinen jostain muusta kuin vain ykseydestä, oli nyt myös toiseus, alkoi kokea valtavaa syyllisyyttä siitä, että se oli erottanut itsensä Täydellisyydestä ja tuhonnut sen ja sytyttänyt sodan itse Jumalaa, Olemusta, vastaan. Silti se piti siitä että se oli erillään, oma itsensä. Ego oli syntynyt. Se ei kuitenkaan kestänyt tätä syyllisyyden valtavaa psykologista painoa ja niinpä se tukahdutti sen, kielsi sen ja niin siitä tuli alitajuista. Mutta kun siitä tuli alitajuista se täytyi kuitenkin saada "ulos" mielestä jonnekin - projisoida. Näin sitten mieli synnytti kehojen universumit, ajan ja paikan avaruudet, jonne syyllisyys voitiin kätkeä. Nyt "ulkopuolisen" avaruuden täyttivät myriadit erilaiset kehot, joita näennäisesti erillisen mielen osat asuttivat vangittuina eri tasoisiin fyysisiin ja rajallisiin keho-olentoihin. Kuoleman ajatus oli symboloitunut kehoksi. Nyt pistaloitunut mieli uskoi kehoon, sen syntymään tyhjästä, ja sen kuolemaan takaisin tyhjyyteen. Egon mahtava kuoleman symboli, eli keho. Se syntyy, elää elämäänsä, kärsii, etsii onneansa - jota koskaan ei löydy kuin hetkellisesti kunnes se hajoaa tomuksi, kokee mielihyvää ja tuskaa, jotka ovat saman asian vastinparit, joidenka ainoa tarkoitus on tehdä kehosta totta ja siten peittää totuus, ja lopulta se rapistuu ja kuolee ja muuttuu tomuksi kuten kaikki muukin maailmassa. Mieli on unohtanut kaikki edelliset mielen jakaantumiset, se on unohtanut alkulähteensä Olemuksessa, Jumalassa, se on unohtanut itsensä todellisen Identiteetin puhtaana äärettömänä ja muuttumattomana ja kokonaisena Henkenä. Sillä ei ole enää muuta todellisuutta kuin se minkä se havaitseee aisteillaan kehona - näkyvä ja näkymätön aistittava maailma ja universumi on sen ainoa todellisuus, ja se uskoo sen olevan totta - onhan hänen kehonsa todiste siitä, että hän on olemassa yksilönä ja todellisena olentona maailmassa. Sen mielessä on kuitenkin osa, tai paikka, jossa asuu muisto hänen todellisesta Itsestä, Olemuksesta, Jumalasta. Se asuu hänen oikeamielisessä mielensä osassa. Sieltä Se kutsuu häntä. Se kutsu on Jumalan, Olemuksen paluukutsu. Miljardit ja taas miljardit näennäiset maailmojen ajat ihminen on kuuntelematta tuota hiljaista kutsua, joka peittyy kovien maailman raivon ja vimman, sotien melskeen ja kärsimysten huutojen ja valitusten äänien alle, mutta se ei koskaan hiljene. Se on aina läsnä. Jotkut kutsuvat sitä Pyhäksi Hengeksi. Jotkut joksikin muuksi.

Vieras: Mutta jos Olemus oli täydellinen, eikä siinä ollut osia, vaan se oli - ja on - muuttumaton, miten tällainen mieletön ajatus joka sai aikaan maailman saattoi tapahtua?

TH: Ei se tapahtunutkaan, koska se ei ole todellinen maailma. Se on harha-ajatus. Epäajatus jota ei koskaan todellisuudessa ollut. Se todellisuus joka on totta, ei ole koskaan muuttunut tai jakaantunut, se vain on. Aina.

Tässä vaiheessa luoentosalista on poistunut jo suurin osa tuohtuneina tai naureskellen. Niinhän se on. Nondualismi, varsinkin puhdas nondualismi saavat aikaan vastustusta. Jos ajatellaan Platonin luolavertausta, on turha luulla, että kun luolan ulkopuolelta saapuu joku joka kertoo kahleissa oleville luolan asukeille että ulkona todella on maailma jossa aurinko paistaa, että he riemuiten jättäisivät kahleensa ja säntäisivät ulos kiitellen totuuden tuojaa. He päinvastoin löisivät tätä turpaan ja ajaisivat tälläisen palturin puhujan tiehensä.

Niin me olemme tehneet niin hyvin pitkän aikaa. Kääntäneet selkämme totuuden valolta joka on niin kirkas, että se sokaisee meidät ja järkyttää mielemme pelolla. Siksi, ja juuri siksi, IOK on Kurssi, joka on prosessi, elämän pituinen, ellei sitten usemman elämän pituinen. Sitä ei vain lueta vuodessa, nakata takaisin kirjahyllyyn ja sitten ollaan valaistuneita, vaikka joku näin saattaa luullakin. No, ehkä jossain saattaa olla sellainen henkisesti nero, joka jo on valmiiksi valaistumisen kynnyksellä, että tällainenkin voisi tapahtua. Meidän muiden mielemme on kuitenkin niin syvässä pimeydessä, että jos se repäistäisiin suoraan sen syvyyksistä totuuden kaikenkattavaan valkeuteen, emme kestäisi sitä pelkäämättä omaa kuolemaamme, oman valheellisen egoidentiteettimme kuolemaa, vaan kokisimme suunnatonta kauhua. Tätä Se, joka on mielessämme muistona Itsestämme ja Jumalasta, ei meille halua. Se ei koskaan hyökkää. Totuus ei koskaan hyökkää, se vain on. Täydelliseen Ykseyteen ei voi kuulua käsitettä hyökkäys, koska silloin se hyökkäisi itseään vastaan, eikä se ole mahdollista. Se kutsuu meitä heräämään vähitellen, nähden onnellisia, anteeksiannon unia, niiden vihan ja tuomitsemisen unien sijasta joihin olimme niin tottuneet. Vähitellen avaamme anteeksiannon kautta mieltämme totuudelle loistaa sen pimeyteen vähän kerrallaan, jotta voimme ottaa sen vastaan pelotta. Ei luolaankaan totuuden viejä raahaa sen vankeja väkisin kirkaaseen paisteeseen, koska tietää että se saattaisi sokaista luolan asukit.

Jokainen joka on joskus selittänyt tai yrittänyt selittää IOK:ia tai nondualismia tai saati puhdasta nondualismia jollekin läheiselleen tai tuttavalle tai sitten ihan ventovieraalle, jotka ei ole niistä kuulleet, tietää mihin se voi johtaa. Ensin se saattaa herättää mielenkiintoa ("kerro ihmeessä mikä tuo kirja on!") ja sitten jonkin ajan päästä se joko tuomitaan roskana tai hölynpölynä tai sitten vaihdetaan nopeasti puheenaihetta, tai sitten sitä vain äimistellään ("mutta kyllä kai me nyt sentään ollaan olemassa?", "ootko tullut hulluksi!" tms.).

Mutta mitä muuta voisikaan odottaa.

Arten ja Pursah kertoivat että ollessaan Jeesuksen seurassa, että tämä edusti, heijasti totuutta niin paljon että jotkut eivät kestäneet hänen puheitaan eivätkä kestäneet edes katsoa häntä ja käänsivät katseensa pois. Ego vastustaa totuutta, koska se tietää, että mikäli totuus hyväksytään, se itse katoaa. Siksi se vastustaa totuutta viimeiseen asti. Se nauraa ja pilkkaa ja lopulta jopa vihaa ja murhaa totuuden kieltämisen puolesta.

Vieras: Eikö Jumala siis luonutkaan maailmaa ja ihmistä?

TH: Ei. Jumalalla ei ole mitään tekemistä maailman tai ihmisten kanssa.

Vieras: Raamatussahan on kuitenkin luomiskertomus?

TH: Raamatussa on paljon muutakin. Luomiskertomuksessa Jumala luo maan ja taivaan ja sitten ihmisen paratiisiin ja kertoo että tehkää mitä huvittaa, mutta tuon puun hedelmiä älkää syökö. Jos Jumala on kaikkitietäväinen, ja täytyyhän Hänen olla koska Hän ON täydellinen Jumala, hänhän siis tietää, että nämä kaksi Hänen luomaansa omaa lastaan tulee syömään tuosta puusta ja kun näin käy, Hän syyttää heitä synnistä ja karkottaa nämä paratiisista, jossa tuuli tuivertaa ja ruoste raiskaa ja missä Hänen rakkaat luomuksensa ovat vailla suojaa ja turvaa ja kärsivät kovia tekmästään vääryydestä. Tämäkö on täydellinen rakkauden Jumala? Jumala joka luo omat lapsensa saadakseen syyttää, tuomita ja sitten rankaista heitä ja katselle kuinka he kärsivät jo lopulta kuolevat kärsimystensä näännyttämänä. Onko tällainen Jumala joka rankaisee ja tuomitsee ja tuntee vihaa omia luotujansa kohtaan ja sitten nauttii heidän rankaisemisestaan todella Rakkauden Jumala? Jumala joka on pelkkää rakkautta, kuten Jumalan - jos se on täydellinen - täytyy olla?

Jesajan kirjassa Jumala myös käskee tappamaan kaikki meediot ja huoritekijät ja homoseksuaalit ja sunnutaina töitä tekevät. Ei kovin rakastava Isä lapsilleen. Luomiskertomus on vertauskuvallinen tarina siitä miten Poika vajosi unohduksen uneen ja teollaan hylkäsi Paratiisin, sai siitä karkotuksen. Se on myös tarina toiseudesta, siitä miten syyllisyys projisoitiin "toiseen", jotta itse voisi olla synnitön. Eeva "syntyi" Aatemin kylkiluusta, eli jakaantui Aatamista ollen samaa kuin hän mutta erilainen, erillinen. Tämä kuvaa erkaantumista Jumalasta ja toiseuden, dualismin eli unen maailman syntyä mielessä. Se on tarina joka ei koskaan voisi olla Todellisuutta, vain pelkkää fantasiaa ja illuusiota, jota Poika katselee mielessään. Ja se kaikki on jo ohi, eikä sitä koskaan edes ollut.

Vieras: Maailmaa ei siis ole olemassa. Mikä sen merkitys sitten on?

TH: Maailmalla ei ole syytä ja siksi sen syy on merkityksetön. Se ei merkitse mitään. Se on pelkkä uni, jota ei ole olemassa. Siksi kaikki mitä unessa tapahtuu tai tehdään on täysin merkitystä vailla.

Vieras: Entä sitten kaikki läheiseni ja minulle rakkaat ihmiset? Ovatko nekin merkityksettömiä?

TH: Kaikki havaittava on täysin merkityksetöntä ja täysin vailla syytä, koska tämän kaiken alkusyy on epäajatus, jota ei koskaan ole ollut olemassa. Niin sinä itse kuin kaikki muutkin kehot ovat täysin merkityksettömiä.

Vieras: Emmekö me pohjimmiltaan ole kaikki kuitenkin Jumalan lapsia ja siten erityisiä?

TH: Kaikki Jumalan lapset, Jumalan Pojat ja Siskot, Poikakunta ovat erityisiä. Kehot ja koko ajan ja avaruuden maailmankaikkeudet ja universumit ovat mielessä. Ne ovat mielessä oleva "ulkopuolelle" projisoitu kuvajainen, kaikki täysin epätodellisia, unta ja harhaa.

(IOK myös mainitsee että "Kaikki Jumalan Pojat ovat erityisiä", tehden täten erityisyydestä, egon lempilapsesta, samuutta, josta puuttuu täten kaikki erityisyyden käsitteet. Mainiota tinkimättömyyttä.)

Vieras: Sittenhän minun ei tarvitse tehdä muuta kuin istua. Miksi tekisin enää mitään, koska millään ei ole väliä? Hei, minähän voin vaikka ryöstää pankin ja elää herroiksi Bahamalla!

TH: Niin. Voit toki, ja taas tekisit unesta todellista itsellesi, rahasta jota luulet tarvitsevasi. Teet asioista jotka ovat unta ja epätotta itsellesi mielessäsi totta ja todellista, koska uskot itselläsi olevan puutteita. Ainoa puute joka sinulla on, on erosi Jumalasta, joka sekään ei ole totta. Kaikki muut puutteet elämässäsi ovat tämän ainoan alkupuutteen, Jumala-eron vertauskuvia.

Voit toki istua vain niin kauan kuin kehosi kuolee ja synnyt jälleen uuteen kehoon joka sitten vain istuu eikä tee mitään. Voit tehdä unessa aivan mitä tahansa haluat. Etkö kuitenkin haluaisi lähteä unesta ja palata sinne missä koko ajan olet täydellisessä rauhassa, turvassa, ikuisena, onnellisena ja levossa Jumalan Olemuksen ikuisessa huomassa joka ON todellinen elämäsi? Sitä sinulle tarjoaa se osa mieltäsi missä asuu Se, joka tietää Mikä sinä todella olet. Hänen avullaan voit lopettaa uneksimisen ja päästä Kotiin, missä kaikki vaivasi, huolesi, kärsimyksesi ja tuskasi loistavat poissaolollaan.

No, edes IOK ei ole näin tyly sanomisissaan, mutta tuollainen keskustelu voi olla mahdollinen. Katsotaanpa se vielä loppuun, kun sali on tyhjä ja paikalla on enää yksi vieras.

TH: Ja ainoa tie ulos unesta, jonka olet uskonut todeksi, mutta mitä ei ole koskaan tapahtunut, on oikaiseva anteeksianto. Se on pitkä ja kivinen tie, mutta alettuaan, se nopeasti helpottuu, kunhan pitää kirkaana mielessään päämäärän ja oman tehtävänsä.

Vieras: Ja päämäärä siis on Jumala itse. Ja tehtävä anteeksianto, oikaiseva anteeksianto?

TH: Kyllä. Se on hyvin ykseinkertaista, aivan kuten totuuskin on. Mutta se ei tule olemaan helppoa, vaan pääasiassa vaikeaa, mutta se onnistuu. Kun tehtävän ja päämäärän, Sovituksen, on ottanut vastaan ja asettanut sen oman elämänsä ainoaksi oikeaksi päämääräksi, mahdollisuutta epäonnistua ei ole. [OT-131] Silloin päämäärän saavuttaminen on väistämätöntä. Tieltä saatetaan eksyä harhaan, palata taaksepäin, mutta lopulta Kutsu jälleen ohjaa meidät oikealle tiellä. Lopulta tuon tien kirkkaus, kun totuuden Pyhän Hengen, annetaan johtaa ja seurataan vain Häntä, sen kirkkaus on jo niin loistavaa, että enää siltä ei voi harhautua tai eksyä, vaan sille löydetään nopeasti takaisin mikäli vähänkin kuljetaan sivuun, eikä Pyhä Ohjaus koskaan jätä ketään yksin. Et voi kadottaa mieltäsi jossa Se sijaitsee, joten Se on aina kanssasi, aina läsnä ja aina valmis virtaamaan Jumalan, Kaiken Olevaisen ikuista rauhaa sinun mieleesi ja sydämeen jos vain annat sille tilaa tulla ja pyydät sitä. Oikaiseva anteeksianto vähitellen poistaa kaikki esteet tuolta virtaukselta. Silloin kun kaikki, kaikki, esteet ovat poistuneet, et tarvitse enää mitään, koska ymmärrät ja muistat, että sinulla on jo kaikki, koska luodessaan Sinut Mielessään, Jumala loi sinut Itsensä kaltaiseksi ja antoi sinulle kaiken Itsestään ja jakoi Tahtonsa sinun kanssasi. Silloin kun tämä totuus valkenee sinulle täysin, kun kaikki esteet sen tajuamisen tieltä on poistettu ja siten ego tehty tekemättömäksi, olet valmis Kotiin. Vielä hetki unta, onnellista unta, vielä hetki ajan maailmaa, jossa nähdään vain anteeksiannettu maailma ja Kristuksen kasvot jokaisessa ja kaikkialla. Sitten itse Olevainen, Jumala ottaa viimeisen askeleen [T-7-I] ja kaikki unet, harhat ja maailma katoaa siihen tyhjyyteen josta se joskus näytti syntyneen ja Sinä katoat Olevaiseen, Jumalan sydämeen.

Jos Vieras on vielä tässä vaiheessa paikalla, niin hyvä niin. Harva olisi. Kuten Kurssi meille sanoo korjaten raamattua: "Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut", pitäisi kuulua "Kaikki ovat kutsutut, mutta vain harvattahtovat kuulla." [T-3-IV-7:12]

No niin, aika nousta, keittää kahvit ja syventyä tämän päivän harjoitukseen, mikä se sitten kullakin on.

"Pyhä Henki, ohjaa tänään kaikkia ajatuksiani ja tekojani ja päätöksiäni.

Suo minun muistaa tänään kaiken aikaa, että veljeni ja siskoni ovat synnittömiä ja että heidän synnittömyydestään minä löydän oman synnittömyyteni.

Suo minun tunnistaa tänään Kristus kaikissa kohtaamissani olennoissa."